|
|
|||
|
19.07.2011 - 10:32
Loma ei ole ihan täysillä vastannut odotuksia, mutta eikös ne yleensä olekin ylimitoitetut? Lämmntä sentään on piisannut ja aurinkoa auringonottoon, Varsinaisesta suursiivouksesta ei voi vielä puhua, mutta kaappeja ja kirjahyllyn olen raivannut, kirjahyllystä lähti kaksi isoa Ikea-kassillista kirjoja, ja nyt pitäisi enää keksiä, mitä niillä teen? Ehkä kuitenkin vien ne Konttiin, osa on ihan uusiakin. Vielä olisi siivottavaa, ommella en ole ehtinyt tai viitsinyt ja neulominenkin on ollut vähäistä. Hämeenlinnasta palatessani kävin sentään Iittalassa naivistien näyttelyssä (www.naivistitiittalassa.fi/). Näyttelykin oli tutun ja turvallisen kiva, mutta parasta oli asiakaspalvelu! Kas kun menin etuajassa, minkä huomasin vasta ovea tempoessani. En aikonut jäädä odottelemaan, pitkä ajomatka kun oli edessä, mutta kaivoin sentään kameran esille. Meillä kun on työkaverin kanssa pedagoginen projekti Marsun ja Mursun matkoista Suomessa, ja asettelin pehmomarsun ja -mursun portaille ottaakseni kuvan epäonnisesta näyttelyyn menosta. Silloin ovi aukesi ja overaosta kurkki naishenkilö, joka toivotteli kovasti tervetulleeksi, jos ei hänen siivoamisensa häiritsisi. Ehdin sitten pölöttää m. & m.-jutunkin ja sain vielä luvan: "heitä voi ihan vapaasti kuvata sisätiloissakin". Kiersin siis näyttelyn ihan yksinäni ja lähteissä ystävällinen rouva vielä huikkasi turvalliset ajomatkat. Tympäännyin työterveyden välinpitämättömään linjaan ja kävin Mehiläisessä olka- ja selkävaivojeni takia. 25 minuuttia, jossa ajassa lääkäri diagnosoi jäätyneen olkapään, jolle enää ei voi tehdä mitään, mutta toisella puolella alkavalle on kyllä kuulemma konstit, selän nikamien madaltumat ja sen aiheuttamat kivut ja kivuliaat lihasjännitykset, piikitti selkään kortisonia ja puudutetta, ihmetteli miksen ole hakenut kuntoutukseen ja käski ottaa joulukuussa yhteyttä, jolloin kirjoitetaan hakupaperit. Lisäksi hän ehti olla ystävllinen ja selkeäsanainen. 95 euroa se maksoi, mutta toisaalta olen joutunut hyppäämään työterveydessä monen monta kertaa kesken päivän tänäkin keväänä, eikä tällaisiin ei suoraan työstä aiheutuneisiin käynteihin saa käyttää työaikaa eli aika monta tuntia tuntilistani on miinuksella. Sunnuntai-iltana olin Rotuaari-piknikissä kuuntelemassa Bo Kaspers Orkesteria, huomenna on luvassa marsuilta erään kasvattajan luona ja torstaina olisi tarkoitus pyrähtää Luulajaan. Että onhan tässä menojakin sentään eikä pelkkää kotona kökkimistä.
|
Kirjoittaja
Hapannaamainen oululainen ope neuloo ja ompelee. Mukana marsuelämää, chinchilla ja seikkailuja Ladan kanssa.
Arkisto
2011 2010 2009 2008 Sivut
NEULOJAN DEKKAREITA
Ruth Rendell: Verhottu murha Ruth Rendell: A Needle for the Devil PITÄISI PÄÄSTÄ TEKEMÄÄN
tilkkupeite pusero Hailuodon langoista
SUSIA
ruutuhousut VALMIITA 2010
ruskea mummotakki pitsihelmainen farkkuhame minttusuklaa -villapaita harmaa peacock plumes valkoinen frost flowers lehtipusero vauvatossut ruusunpunainen puolihihainen vihreä FF-silkkihuivi siksaksukat siksaksukat sininen FF-huivi punainen FF-huivi punaiset Kainuun lapaset punainen Kainuun pipo pinkki-punaiset sormikkaat puna-pinkki nappipipa valkoinen tupsupipo ratsastushousut A:n kissalapaset ruskea t-paita musta-valkea t-paita farkkumekko tweed-villatakki Ompelublogini
|
||
Minun entisessä työpaikassani "työterveyslääkäri" oli niin paljon firmaan päin kallellaa, että mihinkään hoitoihin tai tutkimuksiin ei päässyt. Itsekin ravasin harva se viikko lääkärillä ranteideni takia, ja vasta oman lääkärimme ollessa lomalla, häntä tuuraava lääkäri pisti minut jatkohoitoon. Oman lääkärin mielestä yli puoli vuotta jatkuneet säryt olivat ihan normaaleja, sijaisensa taas oli ihan kauhuissaan, että olin koko sen ajan syönyt lääkkeitä.