Prusiluskalta prusiluska.blogspot.com/  sain tällaisen

Kiitos kaunis! Mukana myös seuraavanlaiset kysymykset

Nyt on aivo aivan lomalla, joten en erikseen osoita tätä kenellekään, vaan ottakoon ken haluaa haasteeseen vastata. Eikä kyllä läheskään kaikki suosikkiblogini juur päivänpaisteisia  ole.

Vaan tästäpä aasinsilta asiasta viidenteen: tämä blogi vetelee viime virsiään, kuten viimeaikaisesta päivitysinnosta on voinut havaita. Vähän on ollut huonoa mieltä viime kuukausina, sitä paitsi olen aivan kyllästynyt nykyisen blogipohjan toimimattomuuteen. Toisaalta on kyllä kiva saada tallennettua värkättyjä käsitöitä, joten ehkä vain siirryn toiseen osoitteeseen.

Loma alkoi vilakkana juhannuksena, jonka minä ja marsupojat vietimme Hämeenlinnassa vaarin luona. Voitto-chinchilla jäi kotiin, koska se vaatii niin ison häkin, ettei moinen Latukkaan mahdu. Ajelun ja yhden (1) auringossa makoilupäivän seurauksena särjin vaihteeksi selkäni, mutta iso uutinen on se, että minusta tulee mummo. Poika saa pojan loppuvuodesta. Ihmettä kummakseen, mutta onneksi minä voin keskittyä haaveilemaan vauvoista! Pojalla oli rakas mummo, minä olen kutsunut isoäitejä muoriksi paitsi lasteni isoisoäitiä mummuksi, koska hän oli aika ihana. Suvi-mummo vain kuulostaa omituiselta, ehdotin kyllä marsumummoakin (josta tulee enemmän pulumummo mieleen). Poika vain kysyi, miksei mummo.

Tänään ostin jo puuvillasekoitettu villatakkiin ja kunhan selkä kestää, selaan vanhat käsityölehdet, Kysyin lupaa neulomiseen ja ompeluun, koska tiedän jonkun joskus harmistuneen huonosti tehdyistä epämuodikkaista lapsenvaatteista. Voi että kummiskin.

Latukka on tuonut niin paljon iloa elämääni, etten osannut odottaakaan (ei kun oikeasti osasin!). Sunnuntaina oli kaunis kirkas kesäpäivä, vaikka vähän tuulinen, joten hyppäsin Ladaan ja hurautin Hailuotoon

Satuin oikein mukavasti lautan aikatauluihin, ja olin toki varannut evääksi krijan, sukankutimen ja mp4:n.

Perillä oli hiukan kesäntulo Oulua jäljessä, mutta äärettömän somaa, tuomet kukkivat, ruoho jo rehoitti ja lintuja oli vaikka kuinka paljon. Ajelin sinne salaiselle rannalleni ja eikä mitä, tuuli niin kylmästi ettei takkia tarjennut heittää pois.

Tuolla taaempana näkyy hiekkaranta, jossa aion tänä kesänä vielä monta kertaa köllötellä, toivottavasti natiivit eivät pidä hylkeenä ja possauta pyssyllä.  Kuvasta voimme myös havaita maapallon kaartuvuuden, tai sitten silmälihakseni alkavat tosiaan vanhemmiten löystyä kuten optikko eilen vihjaili enkä osaa asettaa horisonttia suoraan kuvatessani.

Siniset sukat ei nyt oikein tahdo päästä alkuun. Purin ensimmäisen version ja aloitin kärjestä, ensin liialla silmukkamäärällä, sitten liian pienellä ja nyt ei vain ehdi neuloa. Sen sijaan punainen revontulihuivi edistyy, jes.

Vein mukaville työkavereilleni nimipäiväni kunniaksi itse leipomani kakun. En nyt enää enempää väkeä ilahduta kuvalla, oli se aika huolettomasti kasatun näköinen, erään mukaan nykyään niin muodikasta shabby shiciä. Maku tyydytti varmasti makean ystävää, vaikka laitoin siihen niin sitruunarahkaa, sitruunamehua kostukkeeksi ja vielä sitruunahyytelöä päälle. Kiltit onnittelivat ylitsevuotavasti, halailivat ja lauloivat kauniisti, tanssistakin oli puhetta. On onnellista, että nykyään töissä on mukavaa, muuten kun vähän tuppaa hymy hyytymään. Tympäisee jatkuva kolotus siellä sun täällä, käsi taitaa olla aina vain hullummassa kunnossa ja läheiset ovat vallan unohtaneet. Varmaan marsupojat ja chinchukin heittävät kohta jäähyväiset.

Mietittiin tuossa pari päivää sitten elinluovutuskorttia, eikäpähän sitä nykyään enää erikseen tarvitsekaan. Tuli kyllä sitten mieleen, ettei meikäläisellä paljon luovutettavaa ole. Vaihteeksi on vasen olka jumissa (kiertäjäkalvosinoireyhtymä, toistaiseksi hoitona kortisoni), niskat putoamisesta edelleen jäykkänä, ranteita kolottaa kulumat ja suu ei kestä vieläkään mitään alkuviikkoisen hammaskiven poiston jälkeen (osasyynä kyllä ihosairauskin). Auh, voih, oi ja voi!

Vaan ennemmin tai myöhemmin tuostakin kasasta syntyy valmista. Ruskeasta tulee ratsastusneule, punaisesta iso huivi, sinisestä sukka ja alla olevasta beigestä tulee värjäyksen jälkeen upea turkoosi neule. Minusta on vaan niin kiva suunnitella ja aloittaa, lopettaminen ja viimeistely on paljon tylsempää.

Myös tällaisen upean t-paidan työstin parina iltana. Paita City-Marketista, tekstiilitussit vuosi sitten Sinooperista ja idea viime koulutuspäivän aikana. Ihan ok, olisihan sen toki voinut kuvioida täyteenkin.

Kovasti on ollut draamaa lähipiirissäkin. Hellu on halvattu, johtaja T "on työskennellyt" yrityksessään ja äitienpäivä mennee yksin. Kevät on sentään tulossa tänne ääriolosuhteisiinkin, katolisen kirkon suntio leikkaa nurmikkoa (oikeasti maassa ei näy mitään), aurinko paistaa ja hiirenkorvat ovat melkein jo puhjenneet.

Kummityttö pääsi viikko sitten ripille Helsingissä. Onnistuin sössimään matkustukseni kaikilta osin, myöhästyin lennolta (minä, joka en koskaan nuku pommiin) jne. jne. ja jouduin sitten viettämään vapaan maanantaipäivän yölentoa odotellen. Maksimoidakseni reisun taloudelliset tappiot päätin käväistä Tallinnassa, kun nyt kerran olin jo valmiiksi Hesassa, eihän se paljon kustannuksia lisää, heh heh.

Ihan kiva reisu ennyvei. Osallistun aina tällaisiin riitteihin täysin tuntein, onnistuin olemaan itkemättä kummilapsen siunauksen ajan ainoastaan hokemalla mielessäni: "kuolleita koiria, kuolleita koiria...". Ja niinpä vain päivänsankari siskonsa kanssa oli itse laittanut juhlapöydän koreaksi. Sankari on muuten ensi viikonloppuna hankkimassa itselleen vuosien täyttymyksenä koiraa, joten kyyneltenpidätyloitsustani en viitsinyt hänelle mainita.

Tallinnassa oli ihanan keväinen ilma, Oulussa oli tuolloin vielä tosi talvista. Nyt pistin elämän risaiseksi ja ajoin trolleibussilla, menomatkan Karnaluksiin vielä pummilla, kun en ymmärtänyt, miten maksan. Paluumatkalla keskustaan hoksasin, että kuskin pleksiovessa on pieni luukku, johon pitää laittaa raha ja kuski sitten ehtiessään laittaa loppurahan ja lipun samasta luukusta matkustajalle. Muutenkin itsekseni seikkaillessani koin suurta sankarimatkailijuutta. Karnaluksissa innostuin kaivelemaan Remeksen vironkurssilta tarttuneita sanoja ja sainkin kysyttyä pienempiä puikkoja ja kassan kanssa keskustelin oikein sujuvasti pitempäänkin. Aika inhimillistä on, että vähän murrettuakin viroa solkkaavalle tarjotaan huomattavasti parempaa palvelua kuin leuhkasti suomea (tai venäjää) kailottavalle.

Varsinaiseen lankahurmioon en antautunut, ostin pientä tarpeellista kuten tonkeja korutöihin, bambupuikot (joita lenkokentän lapsosten mielestä ei sitten saanutkaan viedä lentokoneeseen), parit sukkalangat ja sen sellaista. Jos paluumatka olisi sujunut uskollisella Ladalla, olisin varmasti ostanut valtavan kukkakimpun, ne olivat aivan äärettömän upeita. Nyt täytyi tyytyä kukkakumppareihin

LISÄYS: Arvasinkin, että saappaat herättää kateutta kaltaisissani romantikoissa. Ne löytyivät Trend-nimisestä kaupasta ihan Viru-keskuksen alakerrasta.

Vironvilla on pahamaineisesta Sadamarketista, ainoa rauhallinen myyjä, joka ei tyrkyttänyt vaan keskusteli asiallisesti näin kahden käsityön ystävän kesken. Ehkä täydellinen väritys pinkkiä, punaista ja viininpunaista. Ja nyt täytyy tunnustaa, että en kerta kaikkiaan päässyt jyvälle Ullan Revontuliohjeesta eli tämäkin toteutuu Dropsin plagiaattina.

Ostin myös kirjan, jota katselin jo etukäteen jostain käsityölehdestä

Tiedä sitten, tuleeko noita koskaan itse pisteltyä, mutta on ne vain niin kauniita! Vähän on ajatuksena, että voisi vaikka yksittäistä kuviota kokeilla esim. neulepaidan rinnuksiin. Käsinneulotulle pohjalle on kyllä äärettömän vaikea saada siistejä tiheitä tikkejä.

Suuri seikkailu päättyi tiistaiaamuna puoli kahden maissa. Äärettömän väsyneenä saavuin pikkukarjani luo, marsut eivät hiiskahtaneet, kuten eivät koskaan mieltä osoittaessaan ja chintsun häkin ovi ammotti seläillään. Pikku-ukko oli ottanut hatkat, oli tosin niin utelias, että tuli heti kurkkimaan nojatuolin alta. Kylpyastian avulla sen lopulta sain jallitettua kiinni. Sama vapauden kaiho iski rintaansa eilisaamuna, kun päästin sen jaloittelemaan olohuoneeseen. Karvahäntä painui aikansa temmellettyään piiloon nukkumaan, eikä risahtanutkaan ennen iltakymmentä. Sitten tuli uteliaana esiintymään kateellisille marsuille ja pikkusen työlääntyneelle emännälle. Yön se vielä riekkui pudotellen pöytälamppuja, pureskellen huonekasveja ja muutenkin nautiskellen, mutta aamulla sain sen rusinan avulla kiikkiin. Päivän se on nukkunutkin aivan hievahtamatta

Hiukan raottunut silmä näkyy tuossa viiksien yläpuolella. On se kyllä etopeto, hetkittäin mietin, jaksanko katsella sen riekkumista seuraavat 15 vuotta. Marsut ovat sentään aika hillittyjä tuohon verrattuna.

Yleisön pyynnöstä vähän lisää söpöläisen kuvia

Päivisin Vode nukkuu sikeästi

Illan pimetessä karu totuus paljastuu hänelle joka ilta uudelleen: vangittu!

"Ynk, ynk, ynk" tarkoittaa "saisinko yhden rusinan, kiitos"

Ja älköön kukaan luulko, etteivätkö mursupojat olisi edelleenkin erittäin populaareja! Onneksi pupulaiset ovat sen verran pieniä, että rakaautta riittää kaikille tasapuolisesti.

ja kuten huomaatte, Voitto näyttää peukkua. Aika hillitty jäpikkä, kuorsaa umpiunessa iltayöhön, öiseen aikaan vähän svengailee ympäri häkkiä. Söpöliini. Saapui kotiin viime maanantaina, alkuperäiseltä nimeltään Heikki, ensimmäisessä kodissaan Jami ja nyt taitaa täydentää karvakorvalaumaani Voittona.

Tänään ompelutin aikuisilla oppilaillani unilelut :). Jokunen lintsasi, mutta kymmenen ukkelia ja akkelia nöyrästi tikkasikin.  Itse olen neulonut turkoosia baskeria, purkanut, neulonut uudestaan, purkanut ja tämähän onkin jo tuttu kaava... Kun levennykset vihdoin onnistuivat kunnolla, kavensin kuvun liian nopeasti. Eikä puhettakaan, että kuviot asettuisivat tasaisesti tai lisäysten väliset palkit pysyisivät samanlevyisinä. Hah! Ei se ikinä onnistu, vaikka tekisin mitä, liiittyisköhän täydelliseen matemaattiseen lahjattomuuteen vai mihin. Aloitin sitten mielen virkistyksekseni Jaipur Silkistä kolmiohuivin  Frost flower -kuviolla.

Tässä vielä toinen ihailijakuva.

Suvi ja pojat toivottavat kaikille ihanaa tulevaa vuotta

Olkoon puikkonne liukkaat ja nopeat, kestäköön ranteenne ja nivelenne heavy-neulontaakin ja riittäköön lankakeränne ikuisuuksiin!

Kiitos kaikille kommenttia jättäneille, on niin mukavaa saada töistään palautetta. Kiitos myös kannustuksista ja erilaisista toivotuksista, eihän neulominen olekaan yksinäisten kotiinkäpertyjien harrastus, kuten nuorena luulin :).

Kiitos kaunis jouluntoivottajille! Pyhät kului rauhallisesti, jouluruokia lukuun ottamatta olisi jouluksi tiennytkään. Vaakulla on pieni muovikuusi olohuoneen pöydällä suvet talvet, tuomani valkoinen amaryllis puhkesi loistavan punaiseen kukkaan ja ensi kertaa vietiin haudoille uudet (minun ostamat) kynttilät. Lahjaksi sain perinteisen ruskeakantisen almanakan. Hyvä mieli yhtä kaikki.

Tänään kävin jo FinnKarelialla shoppaamassa. Ihan vain wink* wink*, siellä on edullisia pitkiä(kin) vetoketjuja ja nappeja. Lisäksi tekokuituisia mummokankaita, joita ostin kahteen mummomekkoon, kilohinta 8,50, paitsi sain alennuksella, kun uusi myyjä ei osannut käyttää vanhan ajan puntarivaakaa. Minä toki vanhana torimyyjänä olisin sen handlannut.

Paluumatkalle lähden vasta huomenna, koska ajokeli on edelleen huono. Kyllä marsunpoijaat mahtaa itkeä ja ikävöidä jo!

Villatakki ja farkkumekko ovat valmistuneet ja jo sisäänajettukin, mutta eipä näinä valottomina päivinä jaksa paljon yrittää kuvailla. Huomenna on jo joulujuhla ja taidankin saman tien aloittaa loman. Aika messevää, että lomapäiviä oli säästynyt kaksi ylimääräistä, joten töihin vasta 10. päivä.

Pitkä villapaita saanee hihat joulunpyhinä. Neulominen on luistanut mukavasti, mutta olen tullut kukkuneeksi liikaa netissä, lähinnä nettihuutokaupoissa, joten 4,5 puikoillakin etenee hitaahkosti. Nyt posti tai paremminkin "posti" on onnistunut hukkaamaan kenkäpaketin, joten ehkä on aika lopettaa. Nuorempana kyhjötin keittiönpöydän ääressä, kirja saksilla auki tuettuna ja neuloin siinä asennossa puseron jos toisenkin.

Raitapaidan jälkeen aion neuloa ruskean nyppy- ja palmikkopuseron Nallesta. Pakkaspäivien hevostelua varten tarvitsen lämpimän korkeakauluksisen puseron eikä Nalle loppujen lopuksi kutitakaan. Nyt on vain tullut kova mekkokuume, ja jos saisin vähän laihdutettua, ensi kesänä voisi pukeutua vähän retrosti kietaisumekkoihin tai paitapukuihin.

Hevostelu on ihanaa! Mummoikäinenkin voi heittäytyä heppahöperöksi, ja viime sunnuntaina rakastuin isoon intiaaniläikikkääseen puoliveriseen Picoon. Hepo seistä törötti hievahtamatta, kun kiskoin vuoroon korvia suitsien alle, vuoroon taitamattomasti kiinnitin ja heti perään taas purin satulan remmejä. Zen-hevonen! Ja entäs sitten, kun päästiin liikkeelle, ihana ja lempeän pehmeä liike. Laukka oli kamalaa, koska pelkään sitä, mutta ihanaa silti. OI.

sillä nyt kun kupu onnistui nätisti, onkin reuna ihan liian iso.

Jos yhdestä mursusta on ihmiselle seuraa, kolme mursua pitää jo aika kauheaa meteliä ja uusi tulokas vielä viheltelee! Toiset kiljuvat kiihkeästi "kuiik kuiik!", mutta tämä pikkuinen luuviulu osaa ihan selvästi vislata. Nukuinkin viime yön pumpulit korvissa. Kuvaustilanteessa kaikki käyttäytyivät hyvin luonteenomaisesti: Sulo purisi ja ahdisteli toisia, Pikkujätkä työnsi pään peittokasaan piiloon ja Hyytis jähmettyi paikoilleen.

Vanhojen päivä -pukuprojekti alkoi viimein edetä. Ei olkaimia, vaan korsettiyläosa, sellainen prinsessaleikkaus. Ei olkanauhoja, mutta selkään leveästä nauhasta korsettinyöritys. Lisäksi pitsibolero käsivarsia peittämään.

Tässä kuitenkin uusi neulomus alkutekijöissään. Arvaakohan kuinka moni, mikä päivitetty malli sai vallan riemastumaan?

Taito-lehden punasävyiset Kainuun lapaset olisi aikomus valmistaa. Mulle ei oikein valmiista mallista neulominen sovi, mutta yritän nyt olla oikein huolellinen. Ainakin lehden tumput olivat oikein sievät.

tosin vielä on pari kierrosta ja yhdistäminen jäljellä.

Olen vähän maalaillutkin. Tällaisen kaapin sieppasin taannoin entisen työpaikan hometalon kaatopaikkakuormasta. Lasiovet ovat somat ja hyödyllisetkin pölyä torjuvina.

Spreijasin lasit sisäpuolelta Motonetin Jääkukka-spraylla, muut osat maalasin valkoisiksi puolikiiltävällä maalilla. Nupit vaihtuivat Indiskan kurpitsamallisiin. Kaapissa säilytän käsityölehtiäni.

Marsujengissä on jo kolmas kova kundi, Joensuusta muuttanut Dean, Deanin emäntä on luonani viikonloppua viettämässä. Ja tähän ei voi muuta todeta kuin että on ihana, että oma teini-ikä on jo historiaa. "Alkaiskohan kääntäjäksi vai filosofiksi?" Vanhojen päivä -puku pitäisi saattaa pikkuhiljaa alkuun, tänään on vihdoin ratkaistava malli. Siitäpähän sitä sitten lähdetään säätämään. Kauniisti nuori sanoi, ettei aio sitä koskaan myydä, vaan käy tulevinakin vuosina aina kaapilla ihailemassa. En kysynyt, eikö sitä voisi filosofina pukea filosofien illanviettoihin.

Vasemmalla Hyytis, keskellä Dean ja oikealla soma Sulo. Aika poikia!

kun tärkeintähän on neulominen eikä valmis työ.

Tein hienon helmineuleisen reunuksen syvälle vedettävää pipoa varten, kupu ei ota onnistuakseen sitten millään. Helkuta, olen aloittanut alhaalta ja ylhäältä useampaan kertaan, mutta jos ei tule liian löysä autopeite, tulee ahdas, ja pipon kiristämistähän pitää varoa. Antauduin myös ihailemaan punaista pitkää villatakkia päälläni ja kylläpä se näyttääkin karsealta, ei oikein mikään mitta osu oikeaan. City-marketista edukkaasti ostetusta Tango-fanista on sentään syntynyt asiallinen kaulaliina. Ehkä pitäisikin pysyä jonkin aikaa aina oikein neulottujen suorakaitaleiden parissa.

Marsupojat kyllästyivät kylmään Ouluun ja minä siihen, etteivät tavarat siirrykään itsestään paikoilleen. Pakkasimma itsemme Ladyyn ja matkasimme etelään. Perillä pystytin Vaarin nurmikolle aitauksen, että pikkuystävät saisivat kerrankin tepastella tuoreessa ruohossa ja nauttia vatsansa pullolleen.

Hyytävä Halla sentään vähän yritti olla kiinnostunut, mutta Sulolla meni oitis sisu kaulaan. Liikaa virikkeitä sisällä kasvaneelle.

Kävin ihailemassa Metsäkylän alpakoita, kuten noin viisikymmentä muutakin autokuntaa. Näistä sitä ihanaa saadaan (ja on juuri otettu talteen, kuten kuvasta näkyy)

Aionkin syksyllä kokeilla neuloa Novitan alpakasta puseroa. Sitä ennen pitäisi käydä Hailuodon lankojen kimppuun. Pidän fair isle -kuvioista, eli jotain sen suuntaista olisi suunnitelmissa. Vihreän Jaipurin jälkeen värkkäsin sinisistä Step-jämälangoista huivin pelkällä reikärivikoristeella. Muutto paljasti, että suurin osa kaappitilastani menee kankaisiin ja lankoihin, joten nyt on pidettävä tiukka linja kaupoissa ja kirpputoreilla. Hämeenlinnassa en käynyt Wetteroffilla (enkä ollenkaan siksi, että se oli kiinni lauantaina) enkä Finnkarelialla trikoo-ostoksilla. Tampereella poikkesin vain johtaja T:n hallilla ja Indiskassa, enkä etsinyt maineikasta trikoopalamyymälää tai Kilopalaa, jossa takavuosina kävin Muorin kanssa. Ihailtavaa itsekuria!

Olipa mukava reisu! Vaari ei vaadi tolkutonta seuranpitoa, kunhan istun kuuloetäisyydellä neulomassa ja kuuntelemassa juttujaan. Puolet illasta puhutaan autojuttuja (sujuvaa osallistumista on kommentoida aha, ai, joo, niin  ja loput eläimistä. Autoilu on monen vuoden jälkeen uudestaa tosi hauskaa ja rakastan isolla r:llä lämmintä kesää ja suomalaista kesämaisemaa! Ladykin on remontin jälkeen taas tosi ässä. Pelästyin kyllä puolimatkassa kummallista ääntä, kunnes tajusin sen tulevan tuulettimesta.

Parasta lomassa on kuitenkin epämääräisen ajelehtimisen tila. Hienoa huomata jossain vaiheessa, ettei ole tarkkaa käsitystä, mikä viikonpäivä on meneillään, saati sitten, monettako päivää eletään. Viikon päästä pitääkin taas koettaa olla uskottava valtion virkamies. Huokaus.

Muutto on hoidettu, vain pari avainta hävisi, mutta edes varsinaista riitaa en saanut muuttomiesten (tai siis muuttomiehen) kanssa rakennettua. Hellukin päätti ruveta käänteiseksi rasistiksi, kun kerran em. muuttajat osoittautuivat valtavan vauhdikkaiksi ja työintoisiksi jäpiköiksi. Täällä päässä en olekaan pitänyt kiirettä, koska kesäsäät ovat vihdoinkin minun mieleisiäni. Pitkänmatkan linja-autoissa, hierojalla ja uimarannalla vajoan ihanaan horrokseen, jota olen siis nautiskellut Nallikarissa.

Eija, joka mainitsit kiinnostuksestasi sovitusnukkeen, laitapa viestiä jonkinlaisilla yhteystiedoilla!!!

Silkkihuivi valmistui:

Mallihan on Lankakomeron Frost flowers, josta molemmat ilm. pidämme. Irroittelin päättämisessä sen verran, että tein yhden rivin langankierto kaksi yhteen -malliin ja päättely löysästi. Ihan kiva, mutta mitenköhän silkkihuivi kannattaisi viimeistellä, venyttää vai prässäillä?

Uusi ikkunanäkymäkin on aika söpö

Alkukuusta vielä tekosireenit (unkarinsellaiset) kukkivat. Juu, ihan siedettävää maisemaa, lähinaapurina edelleenkin kirkko, tällä kertaa vähän pienemmän porukan temppeli. Seuraava osoite varmaan löytyy moskeijan naapurista.

toivottavasti taivaaseen. Olen ensinnäkin orientoitunut asumaan uudessa paikassa hyvin pitkään, toisekseen tämä muuttaminen on osoittautunut kovin raskaaksi. Ihme, sillä minä olen aina pitänyt muuttamisesta, olen järjestänyt ja pakannut ja suunnitellut aivan innoissani. Nyt tökkii ihan kaikki. Pahimmoilleen vielä Ladykin väsähti, kaikkein mieluiten roudaisin itse kaikki pienemmät tavarat ja ottaisin apua vain isoihin kantamisiin. En oikein osaa tehdä mitään, mätän vain vaatetavaraa jätesäkkeihin, mutta on niin ahdastakin, että pari säkkiä keskilattialla vie koko tilan. Kellarissa on vielä järjetön määrä säkkejä, sisältö yllättäen "lankoja" ja "kankaita". Lisäksi minulla on yksi seinällinen kirjoja. Keskiviikoksi on tilattu muuttomiehet, hellu tulee tiistaina autoineen ja peräkärryineen.

Nykyisestä asunnosta jään kaipaamaan mummonaapurien lisäksi taivasta ja puunlatvoja

Aika tavalliset nämä nykynäkymät ovat, mutta uudessa paikassa katselen vain paria varjostavaa puuta.

Sälää on tällä hetkellä joka puolella. Martta-villuri on kaulusta vailla valmis, ja äsken innostuin ihmettelemään sitä. Aikaisemmin ajattelin jo purkaa sen, mutta en osaa päättää. Muuten ehkä ok, mutta etureunat rullautuvat prässäyksistä huolimatta ja nappeja on vain vyötäröstä ylöspäin.

Vähän on joulupukkimeininkiä, mutta talvella tarvitaan väriä. Toisaalta se on vähän turhan lämminkin minun kuumahisen käyttöön. Hjoo

Suuri huojennus kuitenkin, että vaari veteraanimekaanikko oli miettinyt Ladyn kohtaloa ilmeisesti yhtä hartaasti kuin minäkin. Hän soitti onnettomuutta seuraavana päivänä ja antoi ymmärtää, että L. sittenkin kannattaisi korjauttaa. Ostohinta oli kuitenkin huomattavan edullinen, siihen on jo tehty jokunen remppa ja moottori on ihan kunnossa, joten sillä vielä hyvässä lykyssä ajelee monta reisua. Ah onnea ja iloa!

vaikka kyllä mun sydän on vähän särkynyt!

Juhannus meni lystisti, aurinko helli, reippailimme ja puhua pulputimme. Käytiin sunnuntaina Ikeassa, jossa oikein pidättelin itseäni, mutta sain kuitenkin jotain pientä hankittua uuteen kotiin. Sunnuntai-iltana Hailuotoon, jossa oli perinteisesti ihanaa. Aurinkoa, tuulta, hiekkaa jalan alla, lampaita levollisesti laiduntamassa, sauna lämpimäksi vaikka aamulla ja minun kohdalla unta yli kaiken.

Tässä mökkimaisemaa iltayhdentoista jälkeen.

Keskiviikkona lähdettiin kommellusten jälkeen Hämeenlinnaa kohden. Ajoin Ladyn aamulla hiekkaan, eikähän se sitten lähtenyt irti ilman traktoria. Mursupojat kissankuljetushäkkeihin ja nokka kohti etelää. Pyhäsalmen nurkilla, motelli Nuttulinnan kohdalla, matka katkesi. Kytkin. Matkalainen taksilla Pyhäsalmelle, josta linja-autolla Jyväskylään, josta junalla Helsinkiin. Minä jäin poikien kanssa odottamaan sankariamme, joka kaahasi paikalle toiselta puolelta Suomea. Hinattiin Lady Ouluun. Kotona vähän itkeä tihrustinkin, sillä rakastan Latukkaa kovasti ja olen kokenut itseni riemukkaan vapaaksi sen avulla, mutta auton hankintahinnan ylittävä remonttilasku pistää miettimään luopumista. Voi voi.

Tässä kuvassa esiintyy uusi sovitusnukkeni Diana. Olen taipuvainen nimeämään myös tärkeitä esineitä, mutta Dianalla oli nimi jo tullessaan painettuna rintapieleen. Tilasin sen 10.5. iltamyöhällä ja perille se tuli 14.5., vaikka viikolle sattui vielä arkipyhä. Myyjä on osoitteesta www.ompelijanmaailma.fi löytyvä Ompelukonekeskus Koivu (kiva nimi!).

Päädyin tähän malliin, koska siinä mainittiin erikseen säädettävä selänpituus. Olen keskimittaa pidempi ja sitten vielä lantion ja vyötärön pituus on normaalia pidempi. Otin mallin, jossa saan omat mitat ääriasentoon säädettynä. Tämä siksi että ensinnäkään en aio olla näin läski ikuisuuksia, ja toisekseen pienempää nukkea on helppo topata isommaksi.

No, ensivaikutelma on ihan ok. Kun tiesin tuon toppausperiaatteen, ei ärsytä kovinkaan, että muuttamaton mitta on reilusti kapeneva vyötärö (jota itselläni ei ole ollut edes normaalipainon alarajoilla). Selän pituus ääriasentoon hilattuna tuntuu riittävän eikä nukke ole vielä liian kiikkerä, vaikka äärimittoihin venyttäminen tietysti aina vie tukevuutta. Pieni ongelma on oma lautaselkä ja -takapuoli, nukke nimittäin on tosiaan kurvikas, "onneksi" vatsani on sitten sitä pömpömpi, joten keskiarvo säilyy samana. Yläosassa on ongelmaa, pitkänä myös ylärinta on pidempi, ja sitä ei nukesta voi säätää. Tähän saattaa löytyä apu olkatoppauksista, tosin sitten kaula-aukko ei istu aivan nätisti. Ja uimarin leveitä harteita ei nukelle saa oikein millään.  Nukella on tukeva jalka ja lisälaitteena on liidulla toimiva helmanmerkitsin, joka on todella hyvä varuste, jos vain toimii kunnolla.

Paras olisi tietysti oman kropan mukaan tehty sovitusnukke. Siihenhän on erilaisia ohjeita, liimapaperi-, jeesusteippi- yms. virityksiä.

Voisin muuten myydä tuon vanhan nuken pikkurahalla. Se on palvellut ammattikoulun vaatetuslinjalaisia niin hartaasti, että säätöpyörät ovat jo hajalla ja se on jämähtänyt kokoon 42. Löytyisikö täältä ketään kiinnostunutta?

Viime viikonloppu meni onnellisissa merkeissä. Kaipaamani kesä tuli sitten täysillä kerta rysäyksellä tänne pohjoiseenkin. Suvussa oli vielä hääjuhla lauantaina Rantasalmella, joten perjantaina pakkasin matkamarsu Sulon häkkeineen Ladan takapenkille ja lähdin ajelemaan halki orastavan vihreyden. Joensuussa, jossa yövyin ja josta poimin tyttären kyytiin, oli jo reilut hiirenkorvat koivuissa ja maa ruohon peittämää. Hääjuhla oli mukava, morsian kaunis ja sulhanen ...sympaattinen, mutta parasta oli oman perheen tapaaminen. Morsiamen isä on veljeni, vaari oli saatu houkuteltua paikalle (oikeasti vaari on vielä 79-vuotiaanakin innokas reissaaja, vaikka aina panttaakin lupaustaan tulla ihan viime hetkille asti) ja minun molemmat jälkeläiseni olivat läsnä, johtaja T morsiamineen. Tunnelma oli leppoisa ja ruoka oli oikein herkullista. Perheeni miehet eivät osaa eivätkä uskalla puhua julkisesti paitsi työn merkeissä, joten armahdin veljeni tuskailuistaan ja pidin ex tempore puheen morsiusparille. Oli todella ihanaa, ja kun tapasin rakkaanikin reisun mittaan, olin sunnuntai-iltana todella haltioissani.

ja siksi tämä aaltoneule joutaa purkaa

Tarkemmissa arkeologisissa kaivauksissa nimittäin löytyi ne pari keltaista ja ylimääräistä punaista, joiden olemassaolosta olin vuorenvarma ennen kuin neuleen aloitin. Noh, seuraavaksi tästä tullee fair isle -tyyppinen pusero mainituilla kerillä lisättynä.

Tämäkin

on vähän hölmö. Tulee jotenkin 90-luvun alku mieleen. Pörhölankaa Tokmannin alekoreista. Voisikohan tästä kehitellä nuttua, hartiahuivia tms. Ehdotuksia kenelläkään?

On ollut kovin dramaattista viime aikoina. Työhöni kuuluu lisäetuna mahdollinen altistus tuberkuloosille, joten kävin taannoin kontrollikuvissa. Edellisenä päivänä vielä irvistelin työkaverin kanssa, kuinka siellä nyt ehtimiseen pitää juosta. No vot, seuraavana aamuna soitettiin heti kahdeksalta, että jotain ylimääräistä kuvissa nyt on ja että minun pitää heti käydä lisäkuvissa ja kokeissa. Seuraavaksi soitti iso lapsi, nykyisin johtaja T, että oli riekkunut ja nyt putkasta vapauduttuaan havainnut kaiken olevan mennyttä. Niinä päivinä juoksin kaiken maailman testeissä, mm. ohutleikekuvauksessa jossa mennään putken sisään kuin Housessa ikään, ja tietenkin rakastavana emona selvittämässä johtaja T:n asioita. Lisäksi kilpirauhasen toiminta on ollut häiriintynyttä, joten olen nukahtamaisillani koko ajan.

Nyt johtajan T:llä asiat on kohdallaan ja seuraavaksi minä menen keuhkojen tähystykseen ja huuhteluun (voi hyvänen aika sentään, kuinka pelottaa). Ilmeisesti kyseessä on suht harmiton ja yleinen vaiva, josta selviää potemalla tai lääkkeillä.

Itseäni helliäkseni tilasin selästäkin säädeltävän sovitusnuken. Ja laihdutuskuuri alkaa huomenna :).

ystävällisistä kommenteista! Tässä myös naistenpäiväkukka jälkikäteen

Savon sydämessä oli niin huonot verkkoyhteydet, ettei nettiä juuri jaksanut käyttää. Ja kuinkas ollakaan, kameran kortti oli vahingoittunut, eli en päässyt kuvailemaan maisemia (paappa lumikenkäilee, Suvi sauvoo menemään, Sulo tarkkailee laumaansa). Kotona sitten tajusin alustaa kortin uudestaan, mutta sinne meni myös Tallinnan kuvat.

Ulkoilua harrastettiin ahkerasti ja ilmat olikin ihanan keväiset. Hoidoista nautin, vaikka hieroja oli jopa minulle liian kovakätinen, sai aikaan mustelman kyynärvarteeni! Mutta kyllä kylpylä on vähän turhan suurieleinen nimitys paikalle, jossa on yksi 150 senttiä syvä allas (ja siellä sitten harjoiteltiin vesijuoksua! enkä minä ollut ainoa 180-senttinen porukassa) 3 x 4 metriä, yksi hieronta-allas suljettu "vesijuoksun" ajan ja yksi poreallas, jossa vanhemmat opettivat pienoikaiselleen sukeltamista. Minun olisi viisainta lomailla mahdollisimman kaukana muista ihmisistä :).

Mutta miten voi naisihminen olla näin huolimaton! Jos on pieni asuntokin, niin kyllä on syytä emännän järjestyksenpitokyvyssäkin. Grrrr, Hellu vielä kehtasi epäillä, että ahdasta olisi, vaikka huoneita olisi kuinka paljon tahansa. Eikö käsityöt harrastuksena vie muilta yhtä paljon tilaa? Lankaa ja kankaita on hamstrattava aina kun hyviä tarjouksia tulee vastaan eikä omia tekeleitä voi heittää pois, oli kuinka vanhoja hyvänsä.

mutta välillä hemmotellaankin. Suuri etelänaapurin valloitus sujui hyvin, yöjunassa nukuin makeasti, laiva kolkotteli sujuvasti lahden yli, hotelli ylitti odotukseni jne. Karnaluks löytyi, vaikka välillä meinasi jo usko mennäkin. Siis, todellakin se oli kuin jokin huumeluola, osoite epämääräisen väljä, ulko-ovesta luikahti addiktoituneen näköisiä naisihmisiä, toisen kerroksen ovi avattiin vain ovikellon soitolla. Ja hetken ajattelin kuolleeni ja päässeeni taivaaseen! Onhan Suomessakin lankakauppoja, mutta kerrankin eri värejä ja lankoja niin, että minäkin aloin jo väsyä. OH! Ja hinnat olivat kohtuullisia, ei nyt niin, että vasiten kannattaisi lankakaupoille lähteä, mutta matkamuistoja tuli ostettua ihan riittämiin.

Kaksi neuletakkia, yksi lyhythihainen pusero ja lukuisia huiveja on tuosta kasasta tarkoitus värkätä. Erityishuomio valkeaan hapsulankaan, aaah.

Kotimatka Ouluun olikin sitten hankalampi. Odotin useiden muiden kanssa Helsingin rautatieasemalla, minun junani peruuntuminen ilmoitettiin kolmen tunnin kuluttua ilmoitetusta lähtöajasta. Onneksi linja-autot kulkivat, hitaasti ja täpötäynnä, mutta kulkivat kuitenkin. Lähdin siis laitakaupungilta metroon 6.30 (herätyskellohan ei soinut) ja olin kotona 22.50. Grrrr, lumi ja jäähän on ihan yllätys Suomen talvessa, eihän junien voi odottaa toimivan normaalisti.

Hellu osti viimeksi käydessään rahiksi taittuvan varapatjan ja tänään keksin sille uusiokäyttöä. Tähän asti ei ole ollut mitään, minkä päällä uskaltaisin höyrytellä neulekappaleita mittoihinsa, mutta nyt venytin sekä Martta-takin että ruskea-vihreän varapatjan päällä. Hyvin toimii.

Joskus tuossa kahdeksan-, yhdeksänkymmentälukujen taitteessa lanseerattiin sana lomanen kuvaamaan pikkulomia (jotka oli tarkoitus viettää kotimaan matkailua tukien). Meikkupa lähtee tänä iltana junalla etelään ja aikoo vallan ylittää Suomenlahden. Marille ja Pitsisukalle kiitos vinkeistä, eiköhän tuolta jotain ostettavaa löydykin!

En ole ennättänyt kuvailla valoisaan aikaan, mutta sain tummaruskean takinturjakkeen ommeltua sunnuntaina valmiiksi. Vuori odottelutti pitkään, vaikka se sitten toimeen ryhdyttyä ei niin paha nakki ollutkaan. Tämä pitäisi muistaa tulevien projektien yhteydessä, jotenkin tuppaa aina se viimeistelyvaihe venymään ja venymään. Toisaalta pikkuhuoneistossani on niin ahdasta, ettei aina ole järkevääkään levittää isoa työtä lattialle päiväkausiksi. 

tämä oli sarkasmia. Neuloisinko kevääksi hehkeän harmaan vai keskiruskean nutun. Ei, nyt olen kohtuuton, onhan mukana kauniita valjun haaleita pastellivärejä, ne vain eivät sovi läheskään kaikille (esim. kevään valjun haaleille suomalaisille). Ja minkä ihmeen takia näitä valmiiksi kirjavoituja pitää olla näin tolkuttomasti, eikö ihminen enää osaa itse laatia kirjoneuletta? No, tähän varmaan joku kommentoi ainakin itse pitävänsä juuri tällaisista väreistä ja langoista ja hyvä niin.

Onneksi on pieniä lankaliikkeitä, joissa on muutakin kuin N:aa.

huutamaan! Yksi syy ihmepotemisilleni lienee kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka lääkitys on jotenkin vaihtunut ihan sopimattomaksi. Eipähän siinä mitään, saamme kyllä sen fiksattua kohdalleen, mutta kuinka tuleekaan nuoruusvuodet mieleen! Asunnossani on talvisin kireän pakkasen lauhduttua vaikeuksia saada pattereita toiminaan kunnolla, joten pitää soitella ehdottoman kivalle huoltomiehelle parina aamuna, josko hän asian saisi korjattua. Eilenkin hän oli käynyt, mutta edelleen oli kämppä viileähkönä, kun menin kotiin. Sain niin hirveät raivarit, että viimeksi v. 1979, kun en saanut leikata hiuksiani (tästä joskus toiste). "Soitan isännöitsijälle! Ei kun soitan vuokraemännelle! Onko tämä ihmisen elämää, tällainen pakkanen! Ei kun kirjoitan yleisönosastoon, miten pientä ihmistä kohdellaan! Otan yhteyttä EU:n ihmisoikeuselimeen!" Lopulta soitin kaverille ja yritin ehdoin tahdoin saada riitaa aikaan voidakseni huutaa edes jollekin. Onneksi maltoin mieleni, sillä yön aikana lämpötila oli noussut sen ratkaisevan asteen verran ja sitten olin taas ihan tyytyväinen.

Entäs tänä aamuna, kun huomasin että työtilasta on kadonnut yksi sanakirja!

Selkä on lähes kunnossa ja tämä viikko onkin ollut kovin hektinen. Maanantaina kävin kansalaisopistolla piirtämässä (ihanaa, oikein vanhan koulun opetusta!) ja tiistaina pilateksessa. Kotikissalle varsinaista matalalentoa! Punainen villatakki etenee perinteisesti kutoen, purkaen, kutoen... Ehkä huhtikuussa pääsen ompelemaan kappaleita yhteen.

Poliisin tietojen mukaan passin saa viikossa. Liekö totta.

Viikonloppuna meni jälleen kerran selkä. Siinä kivuissa kieriessäni en osannut ihmetellä vuorottaista palelemista ja hikoilemista, vaan vasta eilen tulin mitanneeksi kuumeen. Olihan sitä aika lailla. Höh, mikäköhän tässä nyt sitten on mitäkin aiheuttanut?

Noh, joskus on suorastaan siedettävää olla kipeänä. Olen katsellut televisiota ihan hyvällä omallatunnolla, mitä normaalisti ei voi tehdä ennen iltakuutta. (Älkää kysykö, mistä tällainen)

Vaan matkakuumeen aiheuttaja on selvillä, lähden nimittäin 12.2. ystävättären kanssa Tallinnaan. Vinkkejä neulojalle otetaan vastaan, mistä kannattaa etsiä lankoja, lehtiä/kirjoja? Mitä T:sta kannattaa ostaa? Aikaahan ei järin kamalasti ole, puoli päivää ehkä.

koska olen päättänyt siirtää vanhojen tanssit ensi vuoteen", ilmoitti neito sunnuntaina ja minua otti todella päähän. Pikku hiljaa toivuttuani olen päättänyt ajatella, että olihan oikeastaan hyvä päätös: nyt on aikaa suunnitella, sovittaa ja muokata kunnolla ajan kanssa. Loukkasi vain toisen huolettomasti heittämä: "Älä nyt kuitenkaan heitä sitä kangasta roskiin, sitä tarvitaan ensi vuonna.", kun sattumalta muistan, kuinka nopeasti hänellä värimieltymykset muuttuvat. Ja 75 egen kangas on todellakin valittu hänelle sopimaan, minusta se tekisi harmaankalvakan pulleron. Ja sanotaan nyt vielä sekin, että varsinainen syy eli halu laihduttaa terveellisesti tuntuu kyllä saavan huonot toteutumisarviot neidon kotitaloudessa. Mutta toivotaan että vuoden kuluttua puuhaillaan iloisen kiihtymyksen vallassa po. länningin kanssa.

Vähän kuitenkin harmittaa! Ja voiko niitä tansseja noin vain siirtää???

Mutta tämä tästä aiheesta. Sulo ansaitsi matkamarsun ansiomerkin kotimatkalla Hämeestä. Minä ajelin huonossa talvikelissä, satoi lunta melkein koko matkan ja Pohjanmaalla lunta pöllysi paikoin aika kinokset tiellekin. Sulo kuunteli juttujani ja kahautti kannustavasti heiniään. Tosin vaati kaksi yötä kotona ennen kuin se taas kajautti aamulaulunsa jääkaapin oven narahdukselle.

Poikettiin myös Hirvaskankaan liikekeskus Spektrissä. Pentikissä mun oli ihan oikeuskin ostaa Viinimarja-sarjan kulho ja sokerikko ja kermakko, koska mä kerään niitä. Noh, Iittalan Outletissä ei ollut pakkoa, mutta ostin näitä yksiä viinilaseja, koska niitä on jo N:n lahjoittamina ja nyt sai todella edullisesti muihin astioihin käyviä värejä. Kenkäkaupassa taas oli pakko ostaa saapikkaat, koska oli alennusmyynti ja löysin kerrankin sopivat ja mukavat ihananväriset nilkkurit. Onneksi minun helluni lähinnä kannustaa shoppailemaan, kehuipa kerrankin että olen hauskaa katseltavaa, kun äärimmäisen virkkuna ja valppaana tarkkailen maisemaa ja teen sitten syöksyjä löytöjen kimppuun. Sitä paitsi ensi vuosihan on Älä osta mitään vaatteitä, kenkiä, lankoja, kankaita -vuosi, viime vuoden onnistumisesta ei puhuta mitään.

Sulokin haluaa toivottaa joulurauhaa niin karvaisille kuin karvattomillekin bloggailijoille.

Kaikki muu on pakattuna paitsi kylmää vaativat herkut. Lada on tankattu ja kelin pitäisi helpottaa aamuun mennessä. Mikäpä yksin olisi ajellessa, mutta kun liikenteessä pitää varoa muita hurjapäitä, jotka ohituksillaan saattavat voittaa jopa viisikin minuuttia 500 kilometrin matkalla (elleivät sitten aja ojaan).

Lämmintä ja lempeää joulunaikaa kaikille läheisineen!

Mikä tämä on?

Tai kyllähän sen nyt pässikin näkee, että se on roskakori nurin päin ja sen päälle on viritetty ensin muovipusseja ja sitten kiristetty maalarinteipillä. Tarkennettu kysymys: Mihin tätä käytetään?

Sulo von Honnung.

Hillityn hallittu blondi.Ei rieku eikä ujostele liikaa. Aika suloinen. Hyvä että tämänkin katon alle löytyi äijä eikä edes hääpukua tarvinnut neuloa.

(vaan nilkkurit, mutta niitä tarvitsen ihan oikeasti!!!). Sen sijaan ostin kaksi käsityökirjaa ja yhden -lehden. Mm, eipä yllättävää, paitsi että toinen kirja on virkkauskirja. OOOH! Kuten on tullut mainittua, en osaa virkata kovin hyvin eikä se minua mitenkään kiehdokaan. Vaan kun kirja on näin viehko

niin meikä sortuu. Neulekirja taas piti ostaa, koska siinä on mm. 'vihkiäiskokonaisuus'. Täytynee mennä naimisiin.

Enää yksi yö Muodin huipulle. Kuinkahan saan untakaan illalla?

Näistä tulee läppärilaukku. Peukalossa on laastari.

Loma meni ihanasti, noin jälkikäteen arvioiden. Liitusin ympäriinsä, Hailuodossa oli kylmää mutta mukavaa, Kangaslammilla oli ihanaa ja lämmintä ja aurinkoista. Jörölle erakolle oli haastavaa viettää neljä viikkoa aina jonkun seurassa, ja niinpä viimeisen lomaviikon puhisenkin itsekseni. EI NIIN, etteikö olisi ollut mukavaa seuraa. 77 vee vaarikin viihtyi H:ssa viisi päivää ja hyvin meni sakissa. Oma lapsi on tietty aina hauska ja hurmaava, paras ystävätär on paras ystävätär ja rakas on rakas. Katselin äsken lomakuviani ja 90 prosenttia esittää lampaita, lehmiä, hevosia, perhosia, alpakoita, kaneja yms.

Nämä namunaamat esiintyvät Lieksan lähellä sijaisevalla elämyspihalla, Pikku-Kilissä.

Neulottu on, paljonkin, ja purettu sitä vasta onkin. Kappaleita ei ole ommeltu yhteen.

Uniakin on nähty entiseen malliin. Viikko sitten heräsin aamuyöstä omaan huutooni: "Mistä sanat tulevat?", heräsipä siihen vieruskaverikin. Nuorenparin kihlauutisen jälkeen näin unta, että poikani oli hyljännyt morsiamensa ja muuttanut 40-vuotiaan homoseksuaalin kanssa asumaan. Miehen nimi oli Steve Fish. Hmph.

Kesällä pitkä tukka on kuuma. Eipä hätää, neulojalla on nopea ratkaisu, suven aasialaistyylinen hittikampaus:

Kihlapari sai lahjaksi tiskikoneen.

Kuvassa on vaarin (isäni, 77 vee) kesäkukkia. Suurin osahan on jo ikkunalaatikoissa jne. Isä jäi muutama vuosi sitten leskeksi, ja jos hän siihen asti oli tappanut äidin kukat kuivuuteen unohtamalla kastelun, nyt hän sitten kasvattaa siemenestä omat kesäkukat. Muutenkin hän on aika särmä jätkä, tekee hyvää ja monipuolista ruokaa ja pitää kodin siistinä. Häneltä opin, että ihminen osaa melkein mitä vain haluaa (laulutaito ei kuulu haluamiimme asioihin).

Huomenna alkaa L O M A! Vaikka vähän säälinkin Heivattujen kudelmien Maria, The Kesänvihaajaa, olen itse nauttinut tämän viikon lämpimistä päivistä. Ompelin tiistaina trikoomekon itselleni (helma ja hihat kääntämättä), eilen piirsin kaavat R:n mekkoon ja sitten tallennuksia katsellessani olen neulonut hihoja valkoiseen F.F:iin. Mieluimmin kyllä lukisin kaiket illat, mutta nykyään en oikein enää osaa pitää kirjaa ja neuloa samanaikaisesti.

kokeilla neuloa puolikas pitsiliinaa hartiahuiviksi. Pirenalla http://pirena.vuodatus.net/ oli sellainen vihreänä ja se olisi oikeastaan aika tyylikäs.

Ongelmia: en osaa neuloa keskeltä aloittaen, en osaa neuloa pitsiliinaa, en tykkää neuloa pitkillä pyöröpuikoilla... Mutta kiva se olisi!

Sen sijaan pitäisi kyllä opetella tekemään nuo linkitykset.

Marille tiedoksi: Lankakomerossa http://lankakomero.blogspot.com/ on Frost flowersilla ihan topin ohje, siinä on myös tosi kaunis helma. Aloitin viikonloppuna tällä mallilla valkoisen puseron. Keltaisessa on ihan vain pari kerrosta aina oikein neuletta, ja nytpä ihmettelenkin, minkä koukun keksisin kaulukseen. Pitsimalli löytyy myös viime vuoden Novitasta, taisi olla viimeinen lehti 08, siinä on iso hartiahuivi.

Päiville suurkiitos vinkeistä!

laiskana, kun ei ole ehtinyt blogata. Käsityörintamalla tapahtuu, keltainen neule etenee, mutta hyvin hitaasti koska lanka on ohuehkoa. Viime viikolla tuli taas hamstrattua sieviä (nimen omaan tyttömäisen söpöjä) kankaita. Kenelleköhän niistä ompelisi, aprikoi rouva 45, kokoa 48.

Pääskyset sirittivät kiitäessään ikkunani ohi sunnuntaiaamuna. Kesä! Suvi! Ikäviä asioita, mutta onneksi myös hyviä. Ainahan kaikki tapahtuu samaan aikaan.

aina silloin tällöin. Juuri kun on aivan kyllästynyt työhönsä, tuntee itsensä maailman huonoimmaksi ja uusi harjoittelija pöllähtää viereen kehumaan itseään, siihen tuleekin kollega joka välittää opiskelijoiden fanitusta. Sitten pitää tietysti alkaa pohtia, osaavatko o:t tehdä eron kivan ja hyvän open välille.

Mariinin hihat etenevät pikku hiljaa. Neulon aina kaikki samanlaiset kappaleet (hihat, etukappaleet yms. jos sellaisia nyt on) samaan aikaan samalla puikolla saadakseni ne edes suht symmetrisiksi. Jostain syystä minulla on suuri lahja mitata kaikki vähän sinne päin. Naurattaa ajatellakin, millaista jälkeä saisin aikaan puutöitä tehdessäni. Ja sitten vietetään hiljainen hetki ruutuhousujen muistolle.

Olen tammikuusta lähtien käynyt kerran viikossa Pilateksessa, ajatuksenanikin oli hiukan ryhdistäytyä ensin ja vasta vähän paremmassa kunnossa aloittaa fysioterapiassa. Eilen sitten aloitettiin kunnon testauksella. Ei mitään yllättävää, kun otetaan huomioon että testattava on keski-ikäinen liikuntaa vierastava naisihminen. Paitsi että käsien puristusvoima oli kuulemma kaksinkertainen verrattuna siihen, mitä ikäisilläni naisilla keskimäärin on. Ja se että vaikka olen vahvasti oikeakätinen, niin silti vasen oli vahvempi. Täytyy tarkkailla, puristanko puikkoja hauikset paukkuen vai mistä moinen kehitys.

Heinäkuussa odottaa kaksi eri viikon mökkilomaa! Heinäkuuhun tai koko kesään on vaan niin vaikea uskoa, kun ulkona hohtaa uusi puolimetrinen nietos.

mutta tällaisen ihanan muistutuksen sain Pitsisukalta.

Sain neulottua keinokuituneuleen, mutta Räyhähenki ei suostu ompelemaan kappaleita yhteen. Mariinineuletta on kiva nyhrätä (en tainnut kertoakaan, mitä tapahtui Anttilan varaston tyhjennysmyynnissä...), mutta valmista saa odottaa.

-lapasia neulon parhaillaan. Kaksi oikein, kaksi nurin -neuletta kahdella värillä. Kivannäköiset, mutta kovin hitaasti etenevät. Teen neljä kerrosta yhtä nurjaa väriä, sitten vaihdan katkaisemalla langan. Hitainta on kuitenkin jatkuva langan vaihtaminen, oikeassa neuleessa voi sentään pitää kahta lankaa samanaikaisesti sormella.

Ja Ampiainen pampiainen on tuttu Martti Haavion Iloisesta eläinkirjasta. Tumppujen nimeksi tulee siitä, että kotimaisen halpamehujään värit ovat samat.

puikot heilu.

Kaikki alkaa siitä, että mulla on huono lihaskunto yhdistettynä luonnostaan ylikireisiin lihaksiin. Käsityöt, hiirikäsi, ei paljon liikuntaa... No meidän oikeasti hyvä työterveys lähetti minut kuntosalille ohjelman kanssa (kunnon noidannuoli seuraavana päivänä, hieman siis kynnystä palata), uimahalliin ja siitä kuinka tavallisen oululaisen on mahtua Oulun uimahallien millekään radoille UIMAAN olen kertonut ennenkin. Pilates oli sitten kolmas vinkki, ihanaa syvävenytystä lihaksille. Oikein odotin tiistaita ja pilatesryhmää! Kiva ryhmä olikin ja tosi hyvä vetäjä.

Noh, keskiviikosta lähtien olen kärvistellyt ensin vain pöheröisen päänkivun kanssa (tarkka termi kuvaa, miltä päässä tuntuu), sitten lauantaina ei enää ruokakaan maistunut ja oikaisin petiini, jossa vinguin vielä lauantainkin. Söin tietysti koko ajan aspiriinia, joka nyt sitten kuulemma ei olekaan häävi kipulääke. Lauantai-iltana ajoin komeasti taksilla apteekkiin vesi silmistä valuen ostamaan ibuprofeenia. Yritin näyttää siltä, etten ole kumppanin pahoinpitelemä deeku, mutta tuskin kukaan uskoi, aikas oli näivettyneen näköinen emäntä. Uuh, vähän helpotti.

Tänään sitten työpaikkalääkärille ja mitä tekee ihana mies? Hän oli varma, että ongelma on takaraivohermon jääminen kireiden lihasten puristukseen ja ilmoitti ruiskuttavansa kortisonia päähäni. Oh, minä ilmoitin käyvänikin sitten saman tien pitkälleni, tämä vain koska pyörryn helposti piikitettäessä. Sain oikein reippaita lääkkeitä, joilla pitäisi migreeninkin taintua (sitäkin on ollut näin viihdevuosiin siirryttyä). Ikävä kyllä kipu vain siirtyi oikealta puolelta vasemmalle. Toisaalta lääkäri vannotti varaamaan ajan just hänelle ja ottamaan yhteyttä, kävi niin tai näin.

Mutta tämä nainen ei ole koskaan niin eloton, etteikö ohi mennen pystyisi ostamaan kengät jos toisetkin

migreenikengät 1 (aka takaraivonhermopuristuskengät, ääh ei hyvä nimi)

Prismasta 5 egee pari. Inhoan vihreää itselläni, mikä selkeästi näkyy vaate- yms. hankinnoissani. Mustat korokepohjaiset tekevät minut 187-senttiseksi, mutta ne saavat minut haluamaan kapeavyötäröistä hulmuhelmamekkoa, jossa on holkkihihat.

Ja koska Oulussa on useampikin kenkäkauppa lopettamassa, niin

minä voin värkätä kesäksi mustavalkoisen 60-lukulaisen mekon noille mustille, valkoiset farkut noiden tennareiden kaveriksi, ja Gaborin kengät sopivat viime viikolla hamstraamani käsilaukun ja viime kesänä aloittamani popliinitakin kanssa. G:t alun perin 90 euroa, nyt koko kasa 44 euroa.

On mulle kerran ennenkin käynyt niin, että lääkäri on ihana. Silloin ikävä kyllä piti punkteerata räkäiset poskiontelot ja olo oli suunnattoman kiusaantunut ja nolo.

1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of you post and link to them.
5. Let each person know they´ve been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.

http://www.pitsisukka.vuodatus.net/ haastoi kertomaan itsestäni.

• Olen hyvin mustavalkoinen ihminen. Joko rakastan tai inhoan, ihmisiä, asioita, esineitä, värejä tai melkein mitä vaan.
• Rakastan työtäni. Opiskelemaan lähtiessäni nykyistä tehtävänkuvaani ei Suomessa käytännössä ollut, koska maahanmuuttajia oli niin kovin vähän ja opetusta vielä vähemmän. Erinäisten yhteensattumien kautta päädyin näihin hommiin ja nykyinen työpaikkani on unelma. Työssä on kaikenlaista ällöttävää oheistoimintaa (palaverit, läsnäololistat, kehityskeskustelut…) mutta itse opettaminen on IHANAA. Rakastan jokaista pitämääni tuntia.
• Minulla on liian hyvä hajuaisti. Ennen kärsin allergisesta nuhasta ja tupakoin. Lääkkeiden ja tupakkalakon myötä nenäni on terästäytynyt tosi tarkaksi. On paljon ihania tuoksuja kuten vaikka valkoapila, kesäinen järvivesi tai puun savu. Ikävä kyllä erotan hyvin myös vastenmieliset tuoksut.
• Luen vapaa-ajallani aina. Nuorena kirkasotsaisena luin maailmankirjallisuuden klassikoita, mutta sitten opiskelin kirjallisuutta ja aloinkin lukea ainoastaan dekkareita.
• Olen hyvä piirtämään mutta täysin kykenemätön laulamaan.
• Olen korviani myöten rakastunut.

Laitan tämän eteenpäin seuraaviin blogeihin

http://hennak.vuodatus.net/

http://www.idi-nna.vuodatus.net/

http://ellimelli.vuodatus.net/

http://www.mcpuikko.vuodatus.net/

http://myrkytar.vuodatus.net/

http://www.lankana.vuodatus.net/

ja tunnin kuluttua köröttelen jo bussissa keskustaan. Joulujuhlat meni perinteisesti vähän sinne päin, mutta näissä töissä on turha suunnitella varman päälle mitään. Eikä todistuksia onneksi tarvitse kirjoittaa.

:)

ja meidän pihassa joulukuusi. Pihassa on myös erään firman tiilet leveillään, vaikka porrasrempan piti valmistua marraskuun loppuun mennessä.

Oikeasti ulkona näyttää valoisalta ja tunnelmalliselta, mutta salama-avusteinen kuvaaminen lätistää hämärän. Työnantajan käsitys siitä, missä kannattaa säästää ja missä käyttää varoja lätistää myös.

Vilhon sukat valmistuu tänään, sitten enää pipo ja muistitikkupussukka. Huomenna ompelen duffelin kiinnityksen. Eilen tilasin neljä käsityökirjaa, pitäisi ehtiä ensi viikolle. 

näin viime hetkillä. Enää puuttuu Vilhon sukat ja pipo Paapalle, muistitikkupussikin olisi tehtävä, ehkä ompelen kuitenkin. Voisi toki kokeilla huovutusta Joen langan sinisestä, kylkeen MEMORY.

Vähän väsyttää ja niska-hartia-selkä-seutu on aivan jumissa. Haaaaaaaukotush! Onneksi Etelä-Suomi odottaa joulun viettoon, ei tarvitse kotona laittaa tikkuakaan ristiin. En inhoakaan joulua, mutten ole mikään erityinen intoilijakaan. Joulussa on hyvää:

- lomapäivät ja rauha

- aikaa lukea vaikka koko yön läpi

- joulurauhanjulistus

ja huomenna saan jo kuvankin.

Vanha laskuri hävisi, kun lisäsin merkitse suosikiksi -lätkän. Ennen häviämistään näytti lukua 770.

tänään. Minusta on kyllä ihan mukavaa pitää pikkupuheita opiskelijoille, meinasin vain tälläkin kertaa pillahtaa itkuun. Kiva likka ja hän on saanut tämän syksyn tuntumaan melkeinpä leikinteolta.

Duffelia ompelin eilen hiukan. Purin hupun, koska joku aivokääpiö oli unohtanut ommella sekä vuoriin että päällyskankaasen hupun keskikappaleen. Oi herra anna voimaa! Unohtumattomimpia käsityömokiani nyt aikuisena on ollut yhteen sukkaan neulotut kaksi kantapäätä. Viime keväänä olin kait vähän väsynyt työpäivän jälkeen, katselin televisiota ja mietiskelin työasioita hivenen ärtyneenä. Neuloa kilkuttelin siinä ajatuksissani ja vasta kun sovitin sukkaa jalkaani, tajusin sen omituisen muodon.

Ompelussa kaikkein suurimpana ongelmana on liimakankaan kiinnitys. Tai lähinnä kiinnipysyminen. Silitän sen kaiken taiteen sääntöjen mukaan ja hetken se pysyykin paikallaan, mutta heti kun nostan kappaletta, kovike alkaa irrota reunoista lähtien. Vinkkejä??? 

vaikka siihen en ole ihan yhtä koukussa kuin neulomiseen. Kaavalehdet on vaan aika vähissä nykyään. Moda on ihan hyvä, ilmestyy harvoin, mutta sen mallit on kaavoitettu minun kropanmallille sopivasti. Esim. yhdet farkut taisi olla v. 2001, mutta niistä on tehty sentään koko monta versiota. Viime vuosina vain Modan mallit ovat olleet tosi kummallisia, joko jotain pikkupikku-cocktailmekkoa boleroineen tai sitten ihan peruspuseroa.

Käsityölehden mallit ei uutena viehätä, aikas tylsiä, mutta niistä löytyy toisaalta vuosien päästä ihan toteuttamisen arvoisia juttuja. Pitäisikö sanoa ajattomia perusmalleja. Nyt jännittää, mihin suuntaan linja muuttuu uuden päätoimittajan myötä. Omat mallinsa eivät vetoa yhtään.

Saksalainen Burda on ihan hyvä, mutta senkin linjan mukaan kaikki yli 44 kokoiset naiset ovat rintavia ja perseviä läskikasoja. Nainenkin voi olla iso olematta lihava.

Ja kaikissahan kaavat on tehty 168-senttisten mukaan. Käsityölehdissä on joskus olevinaan malleja kaikenpituisille, mutta jopa minä osaan jatkaa lahkeen tai hihan pituutta. Sen sijaan jakun sisäänottojen siirtäminen 12 senttiä pitemmän vartalon mukaisiksi ei olekaan enää yksinkertainen juttu.

valmistuisivatkin... niin olisin jo aikaa sitten hukkunut niiden sekaan. Noh, ohjeiden seuraaminenhan hillitsee muistihäiriöiden etenemistä, joten ei me käsityöihmiset dementiaan vaivuta.

Huvitti miettiä, miltä näytän kun saan suunnittelemani ompelukset valmiiksi. Ei ehkä ruutuhousuja ja hyljeturkkia yhtä aikaa. Oikeasti pukeudun äärimmäisen tylsästi.

ystävänä toivoisin voivani vaikuttaa tähän asiaan. Toivottavasti sinäkin!

http://www.adressit.com/kotus_focis

valmistuivat viimein. Kamalan pieneltä näyttää edelleenkin, eikä kaarrettu hartialinja taitaisi istua leveäharteiselle hoikkanakaan. Ettei vain joku saisi hienon joululahjan!

Kuvia ei viitsi enää ottaa lainkaan, päivät ovat kovin pimeitä eikä antiikkikamerani salamalla saa ollenkaan hyviä kuvia. Voi kun joulupaappa toisi uuden digikameran!

Kesken on valkoiset villasukat, ja musta hartiahuivi ärsyttävän karvaavasta mohairsekoitteesta pitäisi poimia puikoille ja päätellä uudestaan (ja se on kaikkein inhottavinta käsityötä heti vetoketjun vaihtamisen jälkeen). Illalla olin kuitenkin niin kovasti punaisen 7V:n lumoissa, että oli pakko aloittaa tupsulakki. Mmmm. Joo. Ehkä. Tai sitten ei. Ajattelin laittaa kaksinkertaisen resorin ja ommella vuorin, näin siitä saisi pakkaskelienkin pipan.

Viitasaarelainen 'naisten takki vuorella' on hyvä vitsi vieläkin.

Ompeluksia on niin paljon vasta kankaana kaapissa ja suunnitelmana mielessä, etten tosiaan voi mennä ostamaan punamustaa ruutukangasta. Tekisi niin mieli, mutta duffeli ensin! Oulusta ei löytynyt valmiita nappulaviritelmiä, mutta ensi viikonloppuna Joensuuhun ja pari viikkoa myöhemmin Helsinkiin. Löytyy, kun etsitään. 

pitäisi neuloa enää parikymmentä senttiä ja sitten olisi valmista. Lopun lähestyminenhän saa aikaan sen, että ei niin millään viitsisi. Ostin punaista Seitsemää veljestä (kauniimpi sävy kuin Nallessa) tupsulakkiin duffelia varten ja Novitassa olisi siihen sopiva ohje. Vilho kertoi että miniäntekele käyttää kotona villasukkia, eli olisi kiva neuloa valkoisia pitsisukkia tai vihreitä lehtisukkia (Novitasta) ja Nipakin sanoi tarvitsevansa villureita... Minä niin mielelläni heittäisin kaiken kesken ihan vähän ennen valmistumista.

alkaa olla loppusuoralla. Hirveän pieneltä näyttää, minä tietysti hirveän isolta. Annetaan sitten lahjaksi, ei jaksaisi muokata enää yhtään. Joka kappaleen olenkin tainnut jo ainakin kerran purkaa. Ohjeessa on myös toinen virhe hihoissa, mutta se oli helppo huomata. Ärsyttää joka tapauksessa.

Joululahjoja pitäisi alkaa ajatella. Tosin Vaari sanoi suoraan, että hän ei enää villasukkia käytä. Paappa sentään sanoi sievästi, että hänellä on kaappi niin täynnä kauniita ja hyviä sukkia että ne riittävät hänen loppuiäkseen. Pipoja kuulemma aina tarvitaan... Nipa ja Vilho sentään ainakin sanovat käyttävänsä sukkia. Ostin Marimekolta miehekästä mustavalkoista kangasta ja ompelen muutamallekin miehelle kestokauppakassin. Lisäksi ainakin yksi henkilö tarvitsee muistitikkupussukan.

Itselleni ostin taannoin duffelikankaan (kun halvalla sain!). Ompeleminen on mukavaa, mutta ensin pitäisi leikata kaavat, sitten kappaleet kankaalta. Inhoan kumpaakin työvaihetta suuresti, ja nyt vielä enemmän, kun pikkuruisen asuntoni pikkuruinen pöytä on liian pieni sekä kaavapaperirullalle että kangaspakalle. Yäh, ei vanhan polvet kestä lattialla kieriä.

Töissä onnenpäivä, minulle etsitään kollegaa, kahtakin. Jesh! Ja erittäin mukavan harjoittelijan aikana olen huomannut, että toisen kanssa työskenteleminen voi olla mukavaakin.

Harmaa irlantilaisneule taitaa mennä pois muodista. Sormuskin on niin tyylikäs, että  sopii kaikkien kanssa!

keksiä jotain neuletta joululahjaksi. Apua! Neuvoja! Vihjeitä!

Minä olen tavannut hänet vain kerran, kesähelteillä. Silloin hän oli pukeutunut järkevästi ja siististi, ei mitenkään supernuorekkaasti. Hän ei varmaankaan käytä tumppuja tms. Hmph. Mitä keksisin? Mitä neuletta sinä 28-vuotias toivoisit joulupukilta?

Ja Nipan pipa siirtyi odottamaan uutta elämää esim. kirjoneulottuna laukkuna. Sen sijaan erittäin fiksulle ja mukavalle harjoittelijalle pitää tehdä lapaset. Hän käyttää tummia värejä, joten ehkä mustat lapaset joihin kirjotaan harmaalla abc.  

eli ei ihme, että SKV lähti nihkeästi käyntiin. Aikani yritettyäni uskoin silmiäni ja kuvaa ja totesin, että ohjeesta on jäänyt yksi palmikonkierto uupumaan. HYI MODA, HYI HYI!

Mietinkin aina nähdessäni käsityölehdissä korjauksia edellisen numeron ohjeisiin, kuinka paljon sieppaa sitä, joka touhukkaasti aloittaa neuleen ja joutuu antamaan periksi toisen huolimattomuuden takia. Luulisi, että ohjeet tarkistettaisiin riittävän monta kertaa.

Eilen ostin yhden kerän keskiharmaata Lanettea. Minulla kun on uusi kaunis sormus, joka ehdottomasti tarvitsisi kaverikseen harmaan irlantilaisneuleen. Irlantilaisneule kokoa XXL 2,5 puikoilla, ehkä riittäisi puuhaa useammallekin tv-istunnolle. 

On ollut haipakkata tässä. Keltainen huppari edistyy, taantuu, edistyy... Kun neuloo useamman tunnin televisiota katsellen, alkaa jossain vaiheessa iltaa palmikot kiertyä kesken kaiken väärään suuntaan, yksi kierto unohtuu välistä, väärä kavennus... Huolellisempi olisi tehnyt jo valmiiksi.

Seitsemän veljestä ei vauhtiin päästyäni enää niin hirveän inhottavalta langalta tunnukaan. Sen sijaa ostossa oli omat koukkunsa. Kävin Tokmannilla, joka on suht edukas lankakaupaksi. Vaan kun kassalla paremmassa valossa pakkasin ostoksiani pussiin, niin yksi keltaisista keristä paljastui lähinnä sinapinväriseksi. Joka kerässä oli aivan eri sarjanumerot, väri sentään suht samaa sävyä. Jatkossa syytä olla tarkkana T:n lankojen kanssa. Samoin kävi muuten jokin aika sitten tummanruskean Woolin kanssa.

Kiukutteluosastolle mennäkseni, ihmettelen paikallista ajokulttuuria monessakin. Ajan toistaiseksi autoa, pian taas palaan pyöräilyn pariin. Muualla autokoulun käyneenä muistelisin ihan, että suojatien eteen pitää pysähtyä, ei sen päälle. Kun siis huristelen pyörällä, pitää aina katua ylittäessä väistellä autoja. Entäs kun pysähdyn suojatien eteen kääntyäkseni vasemmalle, viereen ajaa heti auto sen verran naftisti suojatielle, ettei siitä pyöräilijät kulje. Minä taas en näe, tuleeko oikealta autoja vai syöksynkö sekaan. Vieläkin lämmittää viime keväänä näkemäni reipas fillaristi, joka auton takaa koukatessa räkäisi kunnon klunssin takaikkunaan.

Töissä löin henkilökohtaisen opetusennätykseni, 45 oppilasta kerralla. Ei, en opeta perusasteella emmekä polje hintoja ylisuurilla opiskelijaryhmillä.