Loma ei ole ihan täysillä vastannut odotuksia, mutta eikös ne yleensä olekin ylimitoitetut? Lämmntä sentään on piisannut ja aurinkoa auringonottoon, Varsinaisesta suursiivouksesta ei voi vielä puhua, mutta kaappeja ja kirjahyllyn olen raivannut, kirjahyllystä lähti kaksi isoa Ikea-kassillista kirjoja, ja nyt pitäisi enää keksiä, mitä niillä teen? Ehkä kuitenkin vien ne Konttiin, osa on ihan uusiakin. Vielä olisi siivottavaa, ommella en ole ehtinyt tai viitsinyt ja neulominenkin on ollut vähäistä.

Hämeenlinnasta palatessani kävin sentään  Iittalassa naivistien näyttelyssä (www.naivistitiittalassa.fi/). Näyttelykin oli tutun ja turvallisen kiva, mutta parasta oli asiakaspalvelu! Kas kun menin etuajassa, minkä huomasin vasta ovea tempoessani. En aikonut jäädä odottelemaan, pitkä ajomatka kun oli edessä, mutta kaivoin sentään kameran esille. Meillä kun on työkaverin kanssa pedagoginen projekti Marsun ja Mursun matkoista Suomessa, ja asettelin pehmomarsun ja -mursun portaille ottaakseni kuvan epäonnisesta näyttelyyn menosta. Silloin ovi aukesi ja overaosta kurkki naishenkilö, joka toivotteli kovasti tervetulleeksi, jos ei hänen siivoamisensa häiritsisi. Ehdin sitten pölöttää m. & m.-jutunkin ja sain vielä luvan: "heitä voi ihan vapaasti kuvata sisätiloissakin". Kiersin siis näyttelyn ihan yksinäni ja lähteissä ystävällinen rouva vielä huikkasi turvalliset ajomatkat.

Tympäännyin työterveyden välinpitämättömään linjaan ja kävin Mehiläisessä olka- ja selkävaivojeni takia. 25 minuuttia, jossa ajassa lääkäri diagnosoi jäätyneen olkapään, jolle enää ei voi tehdä mitään, mutta toisella puolella alkavalle on kyllä kuulemma konstit, selän nikamien madaltumat ja sen aiheuttamat kivut ja kivuliaat lihasjännitykset, piikitti selkään kortisonia ja puudutetta, ihmetteli miksen ole hakenut kuntoutukseen ja käski ottaa joulukuussa yhteyttä, jolloin kirjoitetaan hakupaperit. Lisäksi hän ehti olla ystävllinen ja selkeäsanainen. 95 euroa se maksoi, mutta toisaalta olen joutunut hyppäämään työterveydessä monen monta kertaa kesken päivän tänäkin keväänä, eikä tällaisiin ei suoraan työstä aiheutuneisiin käynteihin saa käyttää työaikaa eli aika monta tuntia tuntilistani on miinuksella.

Sunnuntai-iltana olin Rotuaari-piknikissä kuuntelemassa Bo Kaspers Orkesteria, huomenna on luvassa marsuilta erään kasvattajan luona ja torstaina olisi tarkoitus pyrähtää Luulajaan. Että onhan tässä menojakin sentään eikä pelkkää kotona kökkimistä.

Punainen sateenkaarihuivi valmistui, en vain jaksa pingoittaa sitä (lue: en jaksa raivata olohuonetta suuren huonekalurymsteerauksen jäljiltä, imuroida enkä sitten pingoittaa). Ja ihmeellistä on, että salamalla otetun kuvan väritys on luonnollisempi kuin ilman salamaa.

Livenä tämä on siis syvemmän ja hehkuvamman värinen.

Orava sai taannoisen lievähkön noidannuolen (vain kolmen päivän sairasloma) aikana virkatun kellohatun

Virkkaus on siis mahdollista, mutta on se harjaantumattomalle hidasta ja kömpelöä. Luin kirjaa Mitfordin tytöt, joka olikin aika hauska kirja englantilaisesta aatelisperheestä, jonka yhdestä tytöstä tuli fasisti ja Hitlerin ystävä ja toisesta tiukka kommunisti Amerikassa, ja varmaan siitä innostuneena yritin virkata 20-luvun kellohatun tyylistä viritystä. Purettuakin tuli... Lopulta ihan ok, mutta sitten näin bussipysäkillä tytön, jolla oli ruskea kotonavirkattu kellohattu ja SE oli hieno! Täytyy yrittää uudestaan vähän väljempää versiota, sillä mallihan on taattua omasta päästä -mallistoa.

Vielä on kaksi päivää töitä, mutta melkein leikki-sellaisia. Huomenna lähdetään Limingan Escurialiin ihmettelemään eläimiä eläinpuistoon ja torstaina vain järjestellään ja luonnostellaan ensi syksyä. Tällaisia hommia meikäläisen duunissa painetaan:

Ihana loma. Niin kuin sitä koko talven odottaa ja sitten pettymyksekseen huomaa, ettei asiat siitä juurikaan kummene. On toki mukavaa nukkua viikkokausia niin pitkään kuin huvittaa ja lähteä ex tempore maailmalle, jos se sattuu huvittamaan enemmän. Vähän aloin jo tuntea huonommuutta työminällänikin, mutta onneksi tuli mukavia terveisiä entisiltä opiskelijoiltani. Läheiset huitelevat kuka missäkin, tuskin muistavatkaan, mutta isävanha sentään odottaa Hämeenlinnassa juhannusvieraita. Marsuja lähtee mukaan kaksi kipaletta, kun viikko sitten kuolo korjasi ikämarsun, Taisto Kiljukaulan. Koska selkä oli niin kipeä, en päässyt hautaamaan sitä, joten nyt pakastekaapin alahylly tekee ruumishuoneen virkaa. Chinchilla Voitto saa juhannuksena jäädä kotiin, koska sen vaatima iso häkki ei millään mahdu Latukkaan. Ja Voittohan kävi pari viikkoa sitten jyrsijänäyttelyssä voittamassa vaaleansinisen Tuomarin suosikki -ruusukkeen! 

Käsi on edelleen kipeä. Kävin kaksi kertaa OMT:ssa ja terapeutti oli oikein järkevän oloinen ja saikin vähän tilannetta korjattua. Ultraäänikuvaan sain lopulta lähetteen, siinä paljastui aiempia tulehduksia, kulumia ja kalkkeumia, mutta tästä työpaikkalääkäripääti, että nyt hoidoksi riittää fysioterapeutin ohjaama kuminauhajumppa. Itseä vähän epäilyttää, sillä vajaa kuukausi sitten mainittu jumppari oli sitä mieltä, ettei hän osaa antaa mitään neuvoa vaivoihini ja vain levitteli käpäliään. Hmph! OMT-heppu ja lääkäri olivat sentään siitä yhtä mieltä, ettei neulomista tarvitse lopettaa, O. vieläpä meinasi, että turha vielä sitäkin lopettaa, kun muutenkin on kurja olla, eli ymmärsi värkääämisen arvon.

Minulla oli harvinainen vappuvieras, isäni 79 v. huristeli Etelä-Suomesta tänne Ouluun perjantaina. Oikein mukava vapunseutu, hyvin rauhallista kotonaoleskelua, suurina eläimenystävinä seurasimme hartaasti marsujen ja chincun ystävällisesti tarjoamaa karvahäntäshow'ta.  Viimeinen vuosi on vain ollut sellainen, että vaakku on useassakin asiassa myöntänyt ikääntyneensä ja ettei enää jaksa tai pärjää. Hienoahan tietysti on, että ihminen tunnistaa rajansa ja osaa etsiä uudet reitit tilanteen mukaan, mutta jälkeläiselle tietysti tulee tässä yhteydessä mieleen omakin kuolevaisuutensa.

Ihanasta Jaipurin koboltinsävyisestä silkistä syntyi tällainen huivi

Ihastuttava Sulo esiintyy mittakaavana. Kuviona on frost flowers, lisäsin aina oikealla kerroksella yhden silmukan kumpaankin reunaan ja keskisilmukan molemmille puolille. Reunuksen neuloin langankierto - kolme yhteen - langankierto - yksi oikein - kuviolla. On silkkihuivi vain suloinen pidettävä, hikipää mummelikin kestää raikkaana silkin alla.

Lauantaina oli ratsastustunti, sain taas suomenhevos-Vapun, ihan sympaattinen pienehkö kopukka, lempeä ja rauhallinen, vain ihan vähän liian lyhyt meikäläisen kokoiselle mammalle. Olimme ulkona ensimmäistä kertaa tänä keväänä, hevoset iloitsivat kevään houkuttelevista tuoksuista, raikkaasta tuulesta, toistensa riemukkaista kiljahduksista ja kappas vaan, yhtäkkiä kesken reippaan ravin tajusinkin makaavani selälläni maassa. Olin pudonnut niin nopeasti, etten tosiaan ehtinyt huomata yhtään mitään, enkä vieläkään muista, miten ravi katkesi. Kiroilin hetken pelästyneenä, Vappu tuli nuolemaan poskeani ja sitten huomasinkin, ettei luita ollut poikki, toisin kuin toisella tädillä, joka vietiin ambulanssilla paikalta. Kapusin urheasti takaisin elukan selkään ja kopsuttelin tunnin loppuun. Luulin jo, että selvisin ylpeyttäni lukuunottamatta vahingoittumattomana, kunnes kotona huomasin että ilmeisesti sisukalut eivät ihan kestäneetkään täräystä. Sunnuntaina piti odottaa, että vaari lähti kotimatkalle, sitten lähdin viettämään vapunpäivää päivystykseen. Nyt sitten otetaan vähän rauhallisemmin ja samalla pohditaan, miten jatkuu harrastaminen. Hevoset on ihania!!!, niiden rapsuttelu, silittely ja harjaaminen on erittäin rentouttavaa, tunnen verenvetoa hevoskuiskailuun, mutta toisaalta vanhat luut ja kudokset eivät parane kovinkaan nopeasti. Enkä tosiaan edes haluakaan oppia laukkaamaan tai hyppelemään esteiden yli.

Kummityttö pääsi viikko sitten ripille Helsingissä. Onnistuin sössimään matkustukseni kaikilta osin, myöhästyin lennolta (minä, joka en koskaan nuku pommiin) jne. jne. ja jouduin sitten viettämään vapaan maanantaipäivän yölentoa odotellen. Maksimoidakseni reisun taloudelliset tappiot päätin käväistä Tallinnassa, kun nyt kerran olin jo valmiiksi Hesassa, eihän se paljon kustannuksia lisää, heh heh.

Ihan kiva reisu ennyvei. Osallistun aina tällaisiin riitteihin täysin tuntein, onnistuin olemaan itkemättä kummilapsen siunauksen ajan ainoastaan hokemalla mielessäni: "kuolleita koiria, kuolleita koiria...". Ja niinpä vain päivänsankari siskonsa kanssa oli itse laittanut juhlapöydän koreaksi. Sankari on muuten ensi viikonloppuna hankkimassa itselleen vuosien täyttymyksenä koiraa, joten kyyneltenpidätyloitsustani en viitsinyt hänelle mainita.

Tallinnassa oli ihanan keväinen ilma, Oulussa oli tuolloin vielä tosi talvista. Nyt pistin elämän risaiseksi ja ajoin trolleibussilla, menomatkan Karnaluksiin vielä pummilla, kun en ymmärtänyt, miten maksan. Paluumatkalla keskustaan hoksasin, että kuskin pleksiovessa on pieni luukku, johon pitää laittaa raha ja kuski sitten ehtiessään laittaa loppurahan ja lipun samasta luukusta matkustajalle. Muutenkin itsekseni seikkaillessani koin suurta sankarimatkailijuutta. Karnaluksissa innostuin kaivelemaan Remeksen vironkurssilta tarttuneita sanoja ja sainkin kysyttyä pienempiä puikkoja ja kassan kanssa keskustelin oikein sujuvasti pitempäänkin. Aika inhimillistä on, että vähän murrettuakin viroa solkkaavalle tarjotaan huomattavasti parempaa palvelua kuin leuhkasti suomea (tai venäjää) kailottavalle.

Varsinaiseen lankahurmioon en antautunut, ostin pientä tarpeellista kuten tonkeja korutöihin, bambupuikot (joita lenkokentän lapsosten mielestä ei sitten saanutkaan viedä lentokoneeseen), parit sukkalangat ja sen sellaista. Jos paluumatka olisi sujunut uskollisella Ladalla, olisin varmasti ostanut valtavan kukkakimpun, ne olivat aivan äärettömän upeita. Nyt täytyi tyytyä kukkakumppareihin

LISÄYS: Arvasinkin, että saappaat herättää kateutta kaltaisissani romantikoissa. Ne löytyivät Trend-nimisestä kaupasta ihan Viru-keskuksen alakerrasta.

Vironvilla on pahamaineisesta Sadamarketista, ainoa rauhallinen myyjä, joka ei tyrkyttänyt vaan keskusteli asiallisesti näin kahden käsityön ystävän kesken. Ehkä täydellinen väritys pinkkiä, punaista ja viininpunaista. Ja nyt täytyy tunnustaa, että en kerta kaikkiaan päässyt jyvälle Ullan Revontuliohjeesta eli tämäkin toteutuu Dropsin plagiaattina.

Ostin myös kirjan, jota katselin jo etukäteen jostain käsityölehdestä

Tiedä sitten, tuleeko noita koskaan itse pisteltyä, mutta on ne vain niin kauniita! Vähän on ajatuksena, että voisi vaikka yksittäistä kuviota kokeilla esim. neulepaidan rinnuksiin. Käsinneulotulle pohjalle on kyllä äärettömän vaikea saada siistejä tiheitä tikkejä.

Suuri seikkailu päättyi tiistaiaamuna puoli kahden maissa. Äärettömän väsyneenä saavuin pikkukarjani luo, marsut eivät hiiskahtaneet, kuten eivät koskaan mieltä osoittaessaan ja chintsun häkin ovi ammotti seläillään. Pikku-ukko oli ottanut hatkat, oli tosin niin utelias, että tuli heti kurkkimaan nojatuolin alta. Kylpyastian avulla sen lopulta sain jallitettua kiinni. Sama vapauden kaiho iski rintaansa eilisaamuna, kun päästin sen jaloittelemaan olohuoneeseen. Karvahäntä painui aikansa temmellettyään piiloon nukkumaan, eikä risahtanutkaan ennen iltakymmentä. Sitten tuli uteliaana esiintymään kateellisille marsuille ja pikkusen työlääntyneelle emännälle. Yön se vielä riekkui pudotellen pöytälamppuja, pureskellen huonekasveja ja muutenkin nautiskellen, mutta aamulla sain sen rusinan avulla kiikkiin. Päivän se on nukkunutkin aivan hievahtamatta

Hiukan raottunut silmä näkyy tuossa viiksien yläpuolella. On se kyllä etopeto, hetkittäin mietin, jaksanko katsella sen riekkumista seuraavat 15 vuotta. Marsut ovat sentään aika hillittyjä tuohon verrattuna.

Lanka on vuosi sitten Tallinnasta ostettua ja ohje Dropsilta. Vielä kerällä tämä näytti minun omilta väreiltäni, mutta oikeasti sävyt ovat syksyisiä ruskanvärejä. Blääh. Löysin kerän yhdestä lukemattomista lankakoreistani ja koska ruskea Debbie Bliss ei tahdo edistyä mainittavasti (neulo, huomaa virhe kappaleen alkureunassa, pura, neulo, huomaa uusi virhe...) ryhdyin kokeilemaan.

Hiihtoloma on lopuillaan. Alkoi jännittävästi, kun matkasin Ruotsiin (200 km päähän Töreen) kisaamaan marsujen parhaimmuudesta, matkaseurana lasteni ikäisiä oikein mukavia mursuharrastajia. Kiva reisu, päivän puheenaihe oli yllättäen marsu. "marsu, marsu, marsu. Marsut sitä, marsut tätä", vallan viihdyttävää ja taas naurettiin :). Ruotsiakin pääsin puhumaan sen verran, että osaan taas itsekin paneutua vieraan kielen puhujan ongelmiin.

Hyytiäinen oli ihana, käyttäytyi hienosti, vaikkei pärjännytkään. Tuomari nauraa ihanille korville, jotka olisivat olleet täydelliset, ellei: "Varför! Oj, VARFÖR! en veck." Saatiin sentään ilmaisia marsuherkkuja, joiden valehdeltiin kotijoukoille olevan palkintoja.

Kotimaanmatkailuakin tuli harrastettua, kävin työkaverin kanssa Kemissä lumilinnaa ihmettelemässä. Mentiin paikallisjunalla, eväitä oli ja oikein lysti matka tämäkin. Sain vähän purettua traumaani, joka syntyi, kun olin tullut unohtaneeksi merkitä hiihtolomani lomarekisteriin. Siis hiihtoloma oli kaikkien tiedossa, niin oppilaiden kuin kollegoidenkin, mutta minä ruoja en muistanut sitä kirjata virallisesti. Loman kunniaksi suljin toisen kännykkänikin välttyäkseni puhelinhäiriköiltä, joita minulla on peräti kaksin kappalein. Noh, kun sen puolen viikon maissa avasin, sain heti hyvin huolestuneen viestin esimieheltä. Seuraavaksi tulikin sitten kovasti moitteita ja syyllistämistä. Ok, syyllinen, mutta toivottavasti tätä ei tarvitse koko kevättä maksaa. Toki samana päivänä alkoi kuulua uutisia Japanista, eli oikeastihan pikkumurheet asettuvat joskus paikoilleen. Ei tainnut edes tulla potkuja.

Taivuin taas lähtemään vaakun luo aatoksi ja toissapäivänä tuo jo soitti piristyneenä kaikista joulupuuhistaan. Hoksasin siinä sitten, että tätähän se joulu on.

Eilen pidin oppilailleni joulujuhlan, hyvin rennosti ja vähän viime tingassa improvisoiden ja kas: loistava joulumieli pölähti paikalle. Innokkaat oppijani ovat siis vapaaehtoisesti paikalla ja kaikki tulivat juhlimaan niin ettei tuolit riittäneet. Kaikki osallistuivat innokkaasti tietokilpailuun ja ah meikäläisen ylpeyttä, kun neljä piti ihan oma-aloitteisesti hienot joulupuheet! Mutta sitten se varsinainen fiilinki-pläjäys: meillä on ollut pari viikkoa n. 6-vuotias oppilas, jonka kehuin asiallisesta suhtautumisesta oppimiseen ja lahjoin pehmodelfiinillä ja kaikki noin 60 ihmistä taputti tytölle kovasti. Oih!

Ja sitten melkein pillahdin itkuun, kun sain kahdelta open lellikiltä lahjan, vaikka samalla nolotti, että mitä nuo nyt vähistä rahoistaan minulle. Voi toisia.

Aamuvarhaisella on tarkoitus käynnistää Lada the Lady ja suunnata etelään. Kovat pakkaset pelottaa, mutta ehkä Siperian talvia säikkymätön Latukka selviää näistä suomalaisista halloistakin. Jos onnistun suunnitelmassani, ennätän kuuntelemaan joulurauhan julistuksen Hämeenlinnassa. Hyvää joulua!

Villatakki ja farkkumekko ovat valmistuneet ja jo sisäänajettukin, mutta eipä näinä valottomina päivinä jaksa paljon yrittää kuvailla. Huomenna on jo joulujuhla ja taidankin saman tien aloittaa loman. Aika messevää, että lomapäiviä oli säästynyt kaksi ylimääräistä, joten töihin vasta 10. päivä.

Pitkä villapaita saanee hihat joulunpyhinä. Neulominen on luistanut mukavasti, mutta olen tullut kukkuneeksi liikaa netissä, lähinnä nettihuutokaupoissa, joten 4,5 puikoillakin etenee hitaahkosti. Nyt posti tai paremminkin "posti" on onnistunut hukkaamaan kenkäpaketin, joten ehkä on aika lopettaa. Nuorempana kyhjötin keittiönpöydän ääressä, kirja saksilla auki tuettuna ja neuloin siinä asennossa puseron jos toisenkin.

Raitapaidan jälkeen aion neuloa ruskean nyppy- ja palmikkopuseron Nallesta. Pakkaspäivien hevostelua varten tarvitsen lämpimän korkeakauluksisen puseron eikä Nalle loppujen lopuksi kutitakaan. Nyt on vain tullut kova mekkokuume, ja jos saisin vähän laihdutettua, ensi kesänä voisi pukeutua vähän retrosti kietaisumekkoihin tai paitapukuihin.

Hevostelu on ihanaa! Mummoikäinenkin voi heittäytyä heppahöperöksi, ja viime sunnuntaina rakastuin isoon intiaaniläikikkääseen puoliveriseen Picoon. Hepo seistä törötti hievahtamatta, kun kiskoin vuoroon korvia suitsien alle, vuoroon taitamattomasti kiinnitin ja heti perään taas purin satulan remmejä. Zen-hevonen! Ja entäs sitten, kun päästiin liikkeelle, ihana ja lempeän pehmeä liike. Laukka oli kamalaa, koska pelkään sitä, mutta ihanaa silti. OI.

Tässä kuvassa Sulo päästää patoutuneet tunteensa valloilleen

Enää ei poikia ei päästetä lähikontaktiin.

Tässä sitten esiintyy hailuotolainen "merisumu".

Rakastan Hailuotoa, jos se ei ole vielä tullut selväksi. Yleensäkin olen sitä mieltä, että sisälläni on aikojen alusta piillyt pieni oululainen, niin hyvin täällä olen viihtynyt.

Tänään sain tikit pois kaulasta. Olin otettu, kun hoitaja kehui, kuinka hyvin haava on parantunut. Muutenkin symppis henkilö, haki netistä asiallisista lähteistä tietoa vaivastani, enkä minä tietystikään viitsinyt sanoa lukeneeni ko. sivut jo moneen kertaan. Oikeastaan tulin ajatelleeksi, ettei ehkä kannata olla niin negatiivinen ihminen, kun ystävällisyydellä vaikuttaa paljon enemmän.

Ja eilen sain jo aikaiseksi vähän askaroidakin. Nämä helmikoristeet päätyvät korviksiksi ja kaulakoruksi

Eilen kävi kämmi, sillä hopealanka (vai onko se "hopealankaa") ei kestä kovin paljon vääntelyä. Korjataan.

Ja tässä toinen kaulakoriste Sinooperin helmistä

Tarkkaavainen katsoja havaitsee helmien alla viisi tikkiä. Noita tikkejä ja varsinaisesti niiden jäljiltä jäävää arpea peittämään minä näitä kaulahelyjä värkkäilen.

Menin siis maanantaina puoliltapäivin sairaalaan. Tiistai oli operaatiopäivä ja suureksi huojennuksekseni sekä keuhkojen tähystys ja huuhtelu ynnä koepalan otto keuhkokarsinasta päätettiin tehdä kerralla ja nukutuksessa. Olen sen verran säikky, että tajuissani, vaikka sitten kuinka kemiallisesti rauhoitettuna, olisin voinut joutua paniikkiin. Kun olen edelleenkin sitä mieltä, ettei minussa mitään oikeaa vikaa ole, nautin sairaalassaolosta ja passaamisesta koko rahan edestä. Huonetovereina oli ihania vanhempia rouvia ja minusta jopa sairaalaruoka oli hyvää. Luin varmaan tuhat viikkolehteä ja nukuin hyvin päivällä ja yöllä. Viereisessä petissä makasi 82-vuotias mummeli, joka kiitteli jokaikistä hoitohenkilöstöön kuulunutta, oli kiitollinen kaikista toimenpiteistä aina verikokeita myöten ja oli kerta kaikkiaan tavoiteltava esimerkki vanhuuden päivä ajatellen. Miksei keski-ikäänkin, ainakin tällaiselle hapannaamalle.

Vielä ei diagnoosia annettu, mutta kyseessä lienee keuhkosarkoidoosi. Nyt se sitten tulee yhtäkkiä vastaan joka puolella, vaikken ollut siitä vielä kuukausi sitten kuullutkaan, Housen joka jaksossa lähes ensimmäiseksi epäillään sarkkista, Juha Veijonen avautui sairaudestaan kotiinpaluupäiväni Iltiksessä jne. Voi olla, että joudun aloittamaan kortisonilääkityksen, mutta se on sen ajan murhe. Ja oikeastaan, naama on jo niin pullea, ettei sen luulisi edes voivan tästä pullistuakaan. Sairaslomaa on viikko, ja minusta tietysti tuntuu siltä, etten ole oikeasti sairas enkä siis oikesti ansaitse olla vapaalla. Eilen hurjastelin kaupoilla, kahdet kengät (tosin toiset unelma-Penelopet ale-hintaan), pari ohutta neuletta ja just tarvitsemani mummoilutakki. Sairauden piikkiin olenkin jo ostanut yhtä sun toista. Mm. kantakirjamarsun

Vaalea on vanha rakas Suloni ja kirjava on non-self harlekiini nimeltään Hyytävä Halla. Pojat tappelevat koko ajan, joten niiden on pakko asua eri häkeissä. HH on niin hurja ja verenhimoinen luonne, että se on saanut uuden kotinimen Hiipivä Hyeena, vaikka etukäteen sitä aiottiin Uljas Kandoliiniksi.

ja siksi tämä aaltoneule joutaa purkaa

Tarkemmissa arkeologisissa kaivauksissa nimittäin löytyi ne pari keltaista ja ylimääräistä punaista, joiden olemassaolosta olin vuorenvarma ennen kuin neuleen aloitin. Noh, seuraavaksi tästä tullee fair isle -tyyppinen pusero mainituilla kerillä lisättynä.

Tämäkin

on vähän hölmö. Tulee jotenkin 90-luvun alku mieleen. Pörhölankaa Tokmannin alekoreista. Voisikohan tästä kehitellä nuttua, hartiahuivia tms. Ehdotuksia kenelläkään?

On ollut kovin dramaattista viime aikoina. Työhöni kuuluu lisäetuna mahdollinen altistus tuberkuloosille, joten kävin taannoin kontrollikuvissa. Edellisenä päivänä vielä irvistelin työkaverin kanssa, kuinka siellä nyt ehtimiseen pitää juosta. No vot, seuraavana aamuna soitettiin heti kahdeksalta, että jotain ylimääräistä kuvissa nyt on ja että minun pitää heti käydä lisäkuvissa ja kokeissa. Seuraavaksi soitti iso lapsi, nykyisin johtaja T, että oli riekkunut ja nyt putkasta vapauduttuaan havainnut kaiken olevan mennyttä. Niinä päivinä juoksin kaiken maailman testeissä, mm. ohutleikekuvauksessa jossa mennään putken sisään kuin Housessa ikään, ja tietenkin rakastavana emona selvittämässä johtaja T:n asioita. Lisäksi kilpirauhasen toiminta on ollut häiriintynyttä, joten olen nukahtamaisillani koko ajan.

Nyt johtajan T:llä asiat on kohdallaan ja seuraavaksi minä menen keuhkojen tähystykseen ja huuhteluun (voi hyvänen aika sentään, kuinka pelottaa). Ilmeisesti kyseessä on suht harmiton ja yleinen vaiva, josta selviää potemalla tai lääkkeillä.

Itseäni helliäkseni tilasin selästäkin säädeltävän sovitusnuken. Ja laihdutuskuuri alkaa huomenna :).

Tympäisee. Kuinkas onkaan: heti kun ehtii huokaista, kuinka hyvin kaikki menee, niin ei varmastikaan mene. Töissä kehys on tärkeintä, ei toimivuus ja tulokset. En ole voittanut lotossa enkä päässyt viettämään kuntolomaakaan. Ja oikein hyvin muistan taas, miksi opiskeleminen on niin vaikeaa (terveisiä nimimerkiltä Hermot ei kestä, älyn tai takapuolen kesto on ihan yliarvostettua). Pääsin sentään jonottamaan nielurisaleikkaukseen, heh.

Muhoksella oli oikein onnistuneesti toteutettu, varsinkin marsujen osalta. Asiansa osaava tuomari antoi Sulolle kunniamaininnan hyvästä turkista ja tästäkös me olemme ylpeitä. Tuomari myös arvioi poijaan reippaaksi ja mukavaksi käsitellä ja antoi yleisvaikutelmaan maininnan kermakakku.

Urho on ollut illan ja tämän päivää vähän vaitonainen, olisiko sankarillinen kisaaminen rasittanut vai onko mahdollisesti menestys noussut hattuun. Tai sitten hän ahmi onnitteluyrttejä (tuoretta persiljaa, tilliä ja basilikaa) liiankin kanssa.

Hassu juttu, minulla oli kolme vuotta väärä varastokoppi kellarista käytössäni. Toimin kyllä ihan hyvässä uskossa, koska kyseisen kopin vuokraemäntä minulle osoitti ja kovasti myös ihmettelen, ettei tätä aiemmin huomattu. Aamulla reipasta komeron raivausta ja samalla huomasin, ettei minun tarvitse ostaa kankaita enää ikinä. Osan kankaista olen jo täysin unohtanut, joten voin vieläpä kokea uudestaan hyvän palakankaan löytämisen ilon. Lankojakin on ensi hätään. Jokunen kenkäparikin... Harmi ettei löytynyt unohtuneita rahakätköjä.

Myrkyttäreltä meemi:

pääsi puikoille. Malli on pari postausta taapäin olevasta  kirjasta. Aivan ihanan näköinen, mutta mitä mä teen pitkällä villatakilla??? Sisällä liian kuuma, ulkona ei pidä viimaa tai lievempääkään tuulta. Helmassa niin paljon pitsineuletta ettei vuoria kannata laittaa. Tässä näemme, että harrastan neulomista ihan harrastamisen takia, ei niinkään lopputulosten vuoksi.

Hiljaiseloa. Flunssapiikki olkaan, mutta sikaflunssasta ei mitään kokemusta. Töissä reipas harjoittelija vielä kaksi viikkoa. Unetkin aika tylsiä, mitä nyt opetin saksaksi toissayönä. Tekisi mieli ostaa klarinetti, mutta mitähän naapurit siihen sanoisivat.

http://www.youtube.com/watch?v=Bg3pFjbCag0

Vanhan kahvimainoksen taustamusiikkina. Vuonna yksi ja kaksi kuulin nimen merkitsevän 'koulutyttöä' ja sitten joskus paljon myöhemmin musiikkilajin olevan cumbiaa tms. Monasti ajatellut ryhtyä käännöstöihin, vaan nytpä löytyi. Aaaaarhg, olen rakastunut ja olen tanssinut jalkani kipeiksi!

on Tilastot, sieltä on varsin hauskaa löytää viittauksia, joilla blogiini on löydetty. "alaston mies Hailuoto" oli aika mielenkiintoinen haku.

Harmaakin alkaa valmistua. Kuka, oi kuka, ompelisi kappaleet yhteen? Miniäntekele neuvoi virkkaamaan kappaleet. Hah, virkkaaminen on hidasta ja epäsiistiä puuhaa, ommellen tulee sentään nätit ohuet saumat. Opiskelukaveri väitti äitinsä ompelevan ompelukoneella, tätä ihmettelen vieläkin.

sanoi tautologi. Harmaata riikinkukkoa syntyy pikkuhiljaa, mutta ei jaksa kuvata. Ja kukaan ei ole saanut aikaiseksi ommella keltaista tai valkoista frost flowersia. Mitenköhän räyhähengen saisi valjastettua tarpeellisiin töihin?

Käväisin J:ssa. Vähän kurjissa tunnelmissa, lähipiirissä on sairautta. Pitää olla tyytyväinen hyvään hoitoon jne., mutta mieluummin vaikka itse potisi kuin soisi sitä nuorelle ihmiselle.

Käväiseminen tapahtui Volkkarilla ja junalla. Lada Lady näyttää edelleen oikein sievältä, mutta olen nyt saanut oppia, että starttimoottorin kärähtäminen ja lukkopesän ongelmat (joihin kuuluu startin jumittaminen) kuuluvat L:n tyyppivikoihin. Työkaveri lupasi hinata meidät huomenna läheiselle korjaamolle. Nyppii, ettei lähettyvillä ole ketään, joka opastaisi mekaniikan saloihin. Olisi makeaa muina naisina itse vaihtaa startti. Tosin katselin tänään jo kirjastossa Alfamerin Lada-kirjaa. Kaikkeahan voi oppia!

Illemmalla on Länsi-Oulussa työkavereiden läksiäissaunailta. Vien kantarelleja ja karjalanpiirakoita. En enää edes viitsi yrittää omin pikku kätösin leipaista mitään muille tarjottavaa, vieläkin nauru raikuu Itä-Suomessa, kun ihmiset muistelevat jättipiirakoita, vinoja kakkupohjia ja kivikovia kahvikakkuja.

Lada! Näin minäkin tein ja tässä on Latukka

Kuten myös tässä

Minusta se on ihana, ja yhteiset kilometrimme ovat jo tähän mennessä olleet täynnä seikkailuja. Mukana haju. En tiedä, mikä oikein haisee, mutta hyvin vastenmielinen käry sisätiloissa tuntuu. Ehkäpä tämä on niitä vaellustarinoiden autoja, jotka myydään ihmeen halvalla, koska autoon on itse asiassa kellahtanut joku ja viettänyt vieläpä pitkän aikaa ennen löytymistään.

Karvanopat ja hajukuusi plus yksi sudenkorento pääsivät oitis taustapeiliin roikkumaan. Seuraavaksi pitää tuunata hattuhylly. Tai oikeastaan se pitää ihan rakentaa, sillä alkuperäinen on matkan varrella kadonnut jonnekin.

Selkä ja lapa, niskasta puhumattakaan, jämähtivät viime viikon työkoneella istumisen ansiosta aivan jumiin. Lukkiumia, kaikenlaista tuskaa. Argh! Ladyssa ei ole ohjaustehostinta (hah hah haa!), joten ratin veivaamista tässä kaipasinkin. Ja kuten hellu tulkitsi, L. haluaa esitellä kaikki valonsa. Eli milloin palaa laturin, milloin bensavalo (tankki on täynnä), ja aina kun laitan vilkun, syttyy myös pitkien valo.

(tosin Kerttu on vanhentunut niinä kahtena ja puolena vuotena, jotka tässä talossa olen asunut,  peräti 6 vuotta) lähti lenkille. Sano sitteni palaavansa kuuntelemaan Entisten nuorten sävellahjaa. Kerttu rules!

Autokuume iski rajumpana kuin sikaflunssa konsanaan. Periaatteessa en tarvitse autoa, pieni kaupunki, ihana pyörä ja toimiva joukkoliikenne... mutta tänä talvena pitänee useampaan otteeseen taittaa matkaa Suomen poikki. Ja julkinen poikkiliikennehän ei pelitä. Yhtä idän ihmettä olen jo sillä silmällä katsellut, palataan asiaan.

Töihin paluu vei mehut, muutaman rivin illassa jaksan neuloa. On selvästi niin, että kaikella on aikansa. Jos tällä energiatasolla pitäisi hoitaa pienkasvustoa ja lähisuhdetta ja töitä ja vielä harrastaa käden taitoja, niin taitaisipa kesken jäädä. Töissä onkin aikas kiihkeää, ei virantoimituksessa, mutta pinnan alla kuohuu. On aina mukava huomata, ettei itse olekaan ollut väärässä, vaan se lehmä on todella sellainen kuin mitä minä hänestä heti alussa ajattelinkin. Hienoa kuinka ihminen ikävuosiensa myötä kypsyy ja kehittyy henkisesti ihan uusiin ulottovuuksiin.

Uni on ollut taas sen verran katkonaista, ettei ole siltäkään rintamalta kertomista.

Mutta jos auton hankin, niin karvanopat pitää neuloa ja tietty hajukuusi!

lomailla! Ensimmäinen viikko meni hujahtain, matkustin ilmastoidussa bussissa 9 tuntia Joensuuhun ja palasin hyvässä seurassa pikkuautolla. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin ymmärtää oikeiden ilojen päälle.

Nyt sitten nautitaan mökkeilyn iloista. Ulkolämpötila lienee 9 astetta, mutta sitten aamun ei ole satanut :). (JA KYLLÄ MARI PERHEINEEN NYT NAUTTII).Vaarin kanssa tultiin jo eilen ja nuoripari tuli kun oli selvinnyt töistä. Huomasin kihlasormukset ja nämä ihmettelemään, etteikö muka ole tullut puheeksi. Olivat kihlautuneet jo syksyllä. Seuraavaksi hirveä stressi, mitä lahjaksi. Ehkä kissa, ennestään onkin vain kuusi kappaletta.

Vaan luoto on ihastuttava, meri eksoottinen, mökissä on oma sauna, seura mukavaa, ruoka hyvää ja kaikenlaista kivaa. Erityisen somaa on kuulla, kuinka 20 vuotta Pohjois-Karjalassa asunut muutaman kuukauden Nokialla asuttuaan vääntää: "Emmää vaan tiärä."

Nukun nykyään paremmin ja siksi kait muistan aina joskus unianikin. Ennen ajattelin etten edes näe unta, kun en niitä ikänäs muista aamulla.

Noh, nyt uneksuin tv:n Mallikoulu-ohjelmasta. Olin mukana kisaamassa, ja sain pahaa noottia S.H:lta, jonka mukaan olin ylipainoinen, huonolla asenteella suhtautuva ja aina myöhässä. Puolustauduin että minä sentään olen 44-v. (valehtelin siis) ja muut vasta 18-vuotiaita. Ei auttanut, sain kenkää ohjelmasta. Lohduttauduin sitten jonkun mallimamman kanssa kuviani katsoessani, että tää oli mulle suuri kokemus, kun olen aina pitänyt itseäni kamalan rumana. Ja niissä kuvissahan minulla oli tietysti raivoisa irvistys kaikissa päällänsä.

Mistähän tällaisia unia tulee? En siis katso ko. ohjelmaa. Kuinka mustaa on ihmisen alitajunnan pohjimmainen mura?

Hellu vei helluntain viettoon Hailuotoon. Hieno päivä, aurinko paistoi jos kyllä tuulikin kovasti. Luodolla käytiin tutustumassa tulevaan lomaparatiisiimme, joka näytti ihan laatuisalta. Lounas Ailastossa, hyvä alkupalapöytä, etikkasieniä, rosepippuri-hapankaalia yms. raavaan miehen salaattia. Porotarha on nykyään Baby porotarha ja siellä oli kaksi alle kolmiviikkoista poronvasaa. Oh, suloisia nassukoita, toinen tummasilmäinen raukea samettilelu, toinen valkea sinisilmä, joka ronkui ikävissään edellispäivänä vieroitettua emäänsä.

Ja Marjaniemestä tuli ostettua kasvivärjättyä 'maavillaa'. Nyt sitä on yhteensä kilon verran eli emännälle puseroksi asti. Miksiköhän kesällä olisi mukavampi neuloa talvineuleita ja talvella taas puuhastella kesähepeneiden parissa? Toisekseen maavillat näyttävät vyyhdissä ja kerällä niin kauniilta, ettei valmiissa kutomuksessa ikinä. Mutta harjoitukset jatkuvat keltaisen pitsineuleen parissa.

maailmassa paljon korjattavaa, mutta näin pääsiäisen tunnelmissa antaa mennä. Eilen laitettiin taas R:n kanssa tunti puhelimessa maailmaa järjestykseen, tarkemmin ottaen annettiin asiallista kritiikkiä työkavereista yms. Mutta olkaamme onnellisia, että

- on neljä vapaapäivää vielä tuloillaan

- on melkein kevät

- on vissyä (addiktioni)

- on mukaviakin ihmisiä

- on Nasuja

- repussa on 25 jaksoa Frasieria

- yöpöydällä on kaksi lukematonta dekkaria

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

lähti eilen mukaani kirjastosta (parin Akuninin dekkarin, joita nyt innostuin pitkän vierastamisen jälkeen lukemaan ja Parkkisen aina virkistävän Karhukirjeitä-kirjan  lisäksi). Ei lainkaan niin tylsä kuin tämä Friday night knitting club, jonka väkisin luin viime vuonna. Jos kirjaa mainostetaan neulehullun rakkaimpana tavarana, kyllä siinä mielestäni pitäisi olla vähän neulontaakin eikä vain ylimalkaisia heittoja "hyllyssä oli ihania lankoja ja hän heittäytyi innokkaasti neulomaan". Siis mitä lankoja? Minkävärisiä, mitä laatua ja vahvuutta, millaisilla puikoilla, millaista neuletta, onko kuvioita vai pintaneuletta...

Käsityölehtien suhteen elän vaiheessa. Uusinta Modaa en enää ostanut, en edes asian harrastuksesta. En jaksa enää näitä vuodesta, vuosikymmenestä toiseen toistuvia pitsineulepuseroita, joissa vain värit vähän vaihtuvat. Ompeluohjeet ovat nykyään aivan älyttömiä, kuka tarvitsee kymmeniä samantyyppisiä kotelomekkoja, joita ei voi edes muokata 180-senttiselle, kun sisäänotot tehdään kaarrokkeilla, ja lyhythihaisia pikkujakkuja samaan tyyliin? Toisaalta olen kyllä vallan ihastunut saksalaiseen Stricktrendiin, josta parhaillaan nyhrään mariinineuletta. Siinä on useampikin malli, joissa on tekijälle haastetta (ei vähiten 27 vuotta sitten luetun lyhyen saksan vuoksi) ja samalla kuitenkin ihan normaalikäyttöön sopivaa tyyliä. Minullahan on viimekesäiset Prisman puuvillasekoitteet, Anttilan keltainen ja Citymarketin valkea puuvillasekoite odottamassa. (Kas, en juurikaan osta lankoja erikoisliikkeistä.)

Katrin kokemus Patrones-lehdestä oli aikas huono, malli ei vastannut kaavoja ja kaavanosat eivät sopineet yhteen. Harmi, juuri tuli Fiesta-numero, jossa on aika ihania malleja. No, yleensäkään en saa kappaleita osumaan ihan kohdalleen, joten nythän ne voisivat kääntäen vaikka napsahtaakin kohdakkain. Suuresta käsityölehdestä en tohdi mainita mitään, neulemaailmassa tuntuu vallitsevan kiihkeä suhtautuminen uuteen päätoimittajaan. Ehkä kuitenkaan kaikki eivät halua pukeutua karnevaaliasuihin tai virttyneistä t-paidoista tuunattuihin ilta-asuihin (ei saumoja! ei konepesua!).

on vasta nyt. Minä otin pari päivää varaslähtöä, podin torstain ja perjantain kotosalla poskiontelotulehdusta. Päätä on särkenyt milloin kovemmin, milloin lievemmin 21.1. alkaen (muistan pilateksen aloittamisesta), nyt räkätautia ja kaiken kruunasi ei yksi, eei ei, vaan peräti kaksi yskänrokahtumaa! Harmittaa kovin, olin haaveillut suursiivoavani loman aluksi, ulkoilevani joka päivä tuntikausia ja ylipäätään nauttivani olostani.

Pitäisiköhän aloittaa sivublogi Potemiseni???

Vaan tänään vanha Canon Powershot sai seuraajan valkoisesta sievästä Powershot 31:stä. Ooh! Ylihuomenna lähden etelän suuntaan, ensin vaaria ilahduttamaan ja sitten perjantaiksi pääkaupunkiin, jossa innoittava seminaari.

Hmph. Istun kirjastossa koneineni. Osa ihmisistä puhuu ehkä huomaamattaankin kovalla äänellä, kuten vaikka juuri asioinut kypsähkö nainen vaiteliaine kumppaneineen. Tuli hakemaan kirjaa, jonka oli joutunut korvaamaan, kun koira oli pureskellut sitä. Toimi oikein iloisella ja ylväällä mielellä. Naureskeli sitten lopuksi, että edellistä kirjaa ei pureskellut koira vaan poika. Hmph.

Oulussa muuten kirjastoihmiset järjestivät näyttelyn, jossa oli ihmisten koottuja selityksiä kirjojen turmeltumiseen. "Lainasin sen naapurille, en kai minä voi vahtia, mitä naapuri kirjalle tekee", "Koirani ei pitänyt siitä" jne. jne. jne. 

onneksi aina voi syyttää vaihdevuosioireita!

Olen pitkään ollut huono nukkumaan, heräilen monta kertaa yössä ja lopulta liian vähän unimäärän jälkeen. Yäh. Nyt on unen määrä parantunut ja uudeksi ongelmaksi ovat tulleet painajaiset. En helkutti ikinä näe mitään ihania tunnelmaunia, joista ei tahtoisi havahtua, ei ei. Jatkuvaa myöhästymistä (minun pahin painajaiseni), uhkaavia kasvottomia tuntemattomia, vanhoja kaunoja kostetaan. 

Onko sitten ihme, kun lapaset ei valmistu. 

tapaus tavattu Oulussa. Ei paljon lapaset valmistu, puhumattakaan että alkaisi kevättakki tai -puserot näyttää päällepantavilta.

Perjantaina nukuin kahdeksasta kahdeksaan, ylös sängystä pääsin vasta yhdeltä useiden tunnin torkkujen jälkeen. Lauantaina ja sunnuntaina sama meininki.

Vaan minä tyttöpä kävin eilen hiihtämässä! 4, 2 kilometriä, voimat olisivat riittäneet pitempäänkin lenkkiin, mutta kyllästyin kiertämään 1,4 kilsan latua.

Ja lääketieteen ihmeitä: selästä tulee vielä kalu. Ainakin jos alan kiltisti ravata OMT:ssa ja jatkan hyvin alkanutta liikunnan harrastustani. Jesh.

on taas mellastanut. Kävin tuossa Suuret käsityölehteni läpi lehti lehdeltä ja nyt minulla ei olekaan niitä numeroita tallella, jotka ihan varmasti omistin vielä hetki pari sitten. Kaipailin pariakin ohuesta Pirkka-langasta tehtyä villatakin ohjetta, toisessa keltasävyjä ja kukkia kirjavalla taustalla, toisessa kuuskytluvun henkisiä symmetrisiä kuvioita (vähän Tampellan ja pellavapöytäliinojen tyyppisiä). Kirous ja kuolema!

Maijoihin ei synny ideaa sitten millään. Ehkä pitäisi antaa periksi ja alkaa neuloskella puuvillasekoitteita kesäkäyttöön.

värkätä kesäksi jo talvella ja vastaavasti ommella ja neuloa talvivaatteet jo alkusyksystä. Huomasin juuri, että minun käsityöni ovat enimmäkseen vaatteita. Tosin ensi kesänä lomanaloitusprojekti on tilkkupeitto, punasävyinen marikankaista ja vanhoista verhoista. Tuleepahan testattua 06 ostamani tilkkutyöalusta tykötarpeineen.

Päänsärky on vähän hellittänyt, vaan kohtapa pääsen taas pilatekseen, mmm. Valita ruho, valita!Tämän talven aikana olen tajunnut, etten oikeasti ole enää nuori tyttö, vaikka mielessäni itseni vielä sellaisena näenkin. Toisaalta on kiva haaveilla mummoudesta (tosin ei nyt just näille lumille, kiitos), toisaalta karmaisee. Vaikka on myönnettävä, että kaksikymppisenä (yhtä hyvin kuin kolmikymppisenäkin) olin enimmäkseen ahdistunut ja onneton. Neljäkymmentä täytettyäni olen ollut vuosi vuodelta onnellisempi ja onnekkaampi.

Ehkä neulon seuraavaksi villahousut reumalangasta.