Lada sai taas kyytiä. Huristelin perjantaina Helsinkiin ja tällä kertaa osasin poiketa kehä kolmosen kautta suoraan Vuosaareen (kun olivat ymmärtäneet laittaa opasteet satamaan). Illalla lahden yli ja lauantaiaamuna Tallinnan houkutuksiin, tosin osasin tällä kertaa vastustaa lankojen ja muun tilpehöörin kutsuja aika reippaasti. Karnaluksissa en enää vaipunut transsiin, johtuisko siitä, että suurin osa langoista oli vähintään 85-prosenttista polyakryylia. Miksiköhän, olisiko ollut kesäiset langat esissä, maaliskuussa oli sentään paljon enemmän ihan kunnolla villaistakin.

Haaveilin ruskeasta tweed-langasta, mutta mukaan pääsikin sininen 90-prosenttinen villa. RY ja Italia, aha. Kotona vasta hoksasin sen olevankin Rowania, ensimmäistä kertaa pääsen tätä herkkua kokeilemaan. Vyötteen mukaan vitosen puikot, mutta koska käsialani on aika löysää, neuloin koetilkun neljä puolosilla. Ajattelin nyt kerrankin laskea silmukat etukäteen ja muutenkin suunnitella koko työn huolellisesti. Uudessa Debbie Bliss-lehdessä oli tweed-langasta villatakki, jossa oli päälleommellut kirjoneuleiset taskut. Jotain tällaista tästä olisi tarkoitus tulla.

Lisäksi ostin jaappanilaiset nöörikiinnitykset johonkin väljähköön puserontapaiseen

Kuvassa mukana vähän erimallinen duffelikiinnitys, joka kavereineen päässee ensi tilassa syntyvään tummansiniseen palmikkokuvioiseen villatakkiin. Olen pikkupimusta lähtien tykäänyt duffeleista ihan äärettömästi ja nappulakiinnitys on minusta aina söpö, oli kiinnitettävänä sitten takki tai neule.

Toki K:ssa olisi ollut paljon paljon kaikkea ihanaakin, mutta tosiaan yritin vähän hillitä itseäni, kun täällä kotonakin vielä lankoja riittää. Erivärisiä, kaikki puhtaita raikkaita sävyjä, maavillakeriä oli kohtuulliseen hintaan, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Samoin ensi kerralla aion syventyä kaikkiin käsityövälineisiin, joita niitäkin löytyy aikalainen seinustallinen.

Työkaveri kävi poissaollessani hoitamassa ja hoivaamassa marsupoikia. Raukat ilmeisesti epäilivät minun hyljänneen heidät, sillä eilen kotiinpalattuani murjottivat hiljaa häkeissään. Ei auttanut kurkku, ei mikään. Vasta tänään vähän vaivautuivat vinskuttamaan. Marsunhoitajalle pitää neuloa kissalapaset kiitokseksi.

Maanantai ja eilinen meni oman alan kehittämispäivillä. Tänä vuonna oli ihan äärettömän hyvä ohjelma, kiinnostavia luentoja ja alustuksia toisensa perään. Hetken tunsin suorastaan intoa palata töihin, hah hah. Ei vais, tällä hetkellä töissä on vallan mukavaa, hyvät ryhmät ja tulosta tulee. Jos hyvin käy, ensi vuoden alussa tapahtuu muutoksia vielä parempaan.

Jälleen on aika pysähtyä katsomaan peiliin ja pohtia, mitä syömisen ja liikunnan suhteen pitäisi tehdä. Tapasin tuttuja ja juttelin mukavia useammankin kanssa, kun sitten eräs rouva tuli tutustumaan: Oletteko te S:n kanssa tutustuneet näissä koulutuksissa vai? Vastasin, että työpaikalla ja että siellähän sinä ja minäkin työskenneltiin yhdessä viitisen vuotta sitten. Vaan ketäpä ei 25 kiloa läsää ja harmaantuminen muuttaisi.

Mummo kutoo oli seiskytlukulaisen punk-bändin nimi, täti tuunaa taas on tiukkaa nykypäivää. Ostin nimittäin eilen Kontista korkokengät, joista sitten leikkelin t-remmeistä nilkkaremmit.

Eri asia sitten, missä tulee yhdeksän sentin koroilla koikkelehdittua, mutta olen aina pitänyt nilkkaremmikengistä, eikä hintakaan ollut kuin 1,5 eukkaa. Huomaa hieno matto edessä, Muori toi aikoinaan Viipurin tuliaisina. Hän kuulemma oivalsi, miten se tehdään, minä en ole ainakaan vielä hoksannut.

Sininen FF-mukaelma

Ihan kiva.

Ja kun nyt kerran aloitin

Mikähän tästä oikein mahtaakaan tulla??? Novitan virkkauslankaa kolmosen puikoilla. Ehkäpä pian alan olla valmis tarttumaan Karnaluksin ohuisiin huivilankoihin.

Tänään pitäisi ommella farkkuihin nappi ja kääntää lahkeet. Näin sitä meikäläinen tekee tuosta vain omat kaavat farkkuihin ja ompelee niistä housut kaiken muun puuhan ohessa, mutta sitten lahkeita ei saa käännettyä moneen kuukauteen. Lady täytyy viedä toiselle puolelle kaupunkia huoltoon, hevostelemassa pitää käydä ja huoneita pitäisi järkkäillä. Huomenaamulla sitten taas herätään ajoissa ja lähdetään töihin. 

Ja eilen sain jo aikaiseksi vähän askaroidakin. Nämä helmikoristeet päätyvät korviksiksi ja kaulakoruksi

Eilen kävi kämmi, sillä hopealanka (vai onko se "hopealankaa") ei kestä kovin paljon vääntelyä. Korjataan.

Ja tässä toinen kaulakoriste Sinooperin helmistä

Tarkkaavainen katsoja havaitsee helmien alla viisi tikkiä. Noita tikkejä ja varsinaisesti niiden jäljiltä jäävää arpea peittämään minä näitä kaulahelyjä värkkäilen.

Menin siis maanantaina puoliltapäivin sairaalaan. Tiistai oli operaatiopäivä ja suureksi huojennuksekseni sekä keuhkojen tähystys ja huuhtelu ynnä koepalan otto keuhkokarsinasta päätettiin tehdä kerralla ja nukutuksessa. Olen sen verran säikky, että tajuissani, vaikka sitten kuinka kemiallisesti rauhoitettuna, olisin voinut joutua paniikkiin. Kun olen edelleenkin sitä mieltä, ettei minussa mitään oikeaa vikaa ole, nautin sairaalassaolosta ja passaamisesta koko rahan edestä. Huonetovereina oli ihania vanhempia rouvia ja minusta jopa sairaalaruoka oli hyvää. Luin varmaan tuhat viikkolehteä ja nukuin hyvin päivällä ja yöllä. Viereisessä petissä makasi 82-vuotias mummeli, joka kiitteli jokaikistä hoitohenkilöstöön kuulunutta, oli kiitollinen kaikista toimenpiteistä aina verikokeita myöten ja oli kerta kaikkiaan tavoiteltava esimerkki vanhuuden päivä ajatellen. Miksei keski-ikäänkin, ainakin tällaiselle hapannaamalle.

Vielä ei diagnoosia annettu, mutta kyseessä lienee keuhkosarkoidoosi. Nyt se sitten tulee yhtäkkiä vastaan joka puolella, vaikken ollut siitä vielä kuukausi sitten kuullutkaan, Housen joka jaksossa lähes ensimmäiseksi epäillään sarkkista, Juha Veijonen avautui sairaudestaan kotiinpaluupäiväni Iltiksessä jne. Voi olla, että joudun aloittamaan kortisonilääkityksen, mutta se on sen ajan murhe. Ja oikeastaan, naama on jo niin pullea, ettei sen luulisi edes voivan tästä pullistuakaan. Sairaslomaa on viikko, ja minusta tietysti tuntuu siltä, etten ole oikeasti sairas enkä siis oikesti ansaitse olla vapaalla. Eilen hurjastelin kaupoilla, kahdet kengät (tosin toiset unelma-Penelopet ale-hintaan), pari ohutta neuletta ja just tarvitsemani mummoilutakki. Sairauden piikkiin olenkin jo ostanut yhtä sun toista. Mm. kantakirjamarsun

Vaalea on vanha rakas Suloni ja kirjava on non-self harlekiini nimeltään Hyytävä Halla. Pojat tappelevat koko ajan, joten niiden on pakko asua eri häkeissä. HH on niin hurja ja verenhimoinen luonne, että se on saanut uuden kotinimen Hiipivä Hyeena, vaikka etukäteen sitä aiottiin Uljas Kandoliiniksi.

Oli kyllä varsin vaativa suoritus, ostin nimittäin Sinooperista valkoiseksi maalattuja 15 mm puuhelmiä ja ohutta kumilankaa.Kaulanauhaan pujotin 34 ja rannekoruihin 14 helmeä ja tein solmun. Korvakorut olikin vähän vaativampi suoritus, niihin tarvittiin ohutta hopealankaan ja 6 helmeä. Kiersin langanpäät yhteen ja punoin hopeisiin korviskoukkuihin.

Terveyttäni edistääkseni olen pyöräillyt ja antanut auringon helliä itseäni, ah! Kaikenlaisissa kokeissa on tullut juostua, ensi tiistaina on nyt ne kammoamani keuhkotähystys ja huuhtelu. Hrrrr, paitsi että enää en ole kauhuissani, diagnoosi on mitä suurimmalla todennäköisyydellä suht helppo sairaus, johon tarvittaessa on hoitoa.