Punainen sateenkaarihuivi valmistui, en vain jaksa pingoittaa sitä (lue: en jaksa raivata olohuonetta suuren huonekalurymsteerauksen jäljiltä, imuroida enkä sitten pingoittaa). Ja ihmeellistä on, että salamalla otetun kuvan väritys on luonnollisempi kuin ilman salamaa.

Livenä tämä on siis syvemmän ja hehkuvamman värinen.

Orava sai taannoisen lievähkön noidannuolen (vain kolmen päivän sairasloma) aikana virkatun kellohatun

Virkkaus on siis mahdollista, mutta on se harjaantumattomalle hidasta ja kömpelöä. Luin kirjaa Mitfordin tytöt, joka olikin aika hauska kirja englantilaisesta aatelisperheestä, jonka yhdestä tytöstä tuli fasisti ja Hitlerin ystävä ja toisesta tiukka kommunisti Amerikassa, ja varmaan siitä innostuneena yritin virkata 20-luvun kellohatun tyylistä viritystä. Purettuakin tuli... Lopulta ihan ok, mutta sitten näin bussipysäkillä tytön, jolla oli ruskea kotonavirkattu kellohattu ja SE oli hieno! Täytyy yrittää uudestaan vähän väljempää versiota, sillä mallihan on taattua omasta päästä -mallistoa.

Vielä on kaksi päivää töitä, mutta melkein leikki-sellaisia. Huomenna lähdetään Limingan Escurialiin ihmettelemään eläimiä eläinpuistoon ja torstaina vain järjestellään ja luonnostellaan ensi syksyä. Tällaisia hommia meikäläisen duunissa painetaan:

Ihana loma. Niin kuin sitä koko talven odottaa ja sitten pettymyksekseen huomaa, ettei asiat siitä juurikaan kummene. On toki mukavaa nukkua viikkokausia niin pitkään kuin huvittaa ja lähteä ex tempore maailmalle, jos se sattuu huvittamaan enemmän. Vähän aloin jo tuntea huonommuutta työminällänikin, mutta onneksi tuli mukavia terveisiä entisiltä opiskelijoiltani. Läheiset huitelevat kuka missäkin, tuskin muistavatkaan, mutta isävanha sentään odottaa Hämeenlinnassa juhannusvieraita. Marsuja lähtee mukaan kaksi kipaletta, kun viikko sitten kuolo korjasi ikämarsun, Taisto Kiljukaulan. Koska selkä oli niin kipeä, en päässyt hautaamaan sitä, joten nyt pakastekaapin alahylly tekee ruumishuoneen virkaa. Chinchilla Voitto saa juhannuksena jäädä kotiin, koska sen vaatima iso häkki ei millään mahdu Latukkaan. Ja Voittohan kävi pari viikkoa sitten jyrsijänäyttelyssä voittamassa vaaleansinisen Tuomarin suosikki -ruusukkeen! 

Käsi on edelleen kipeä. Kävin kaksi kertaa OMT:ssa ja terapeutti oli oikein järkevän oloinen ja saikin vähän tilannetta korjattua. Ultraäänikuvaan sain lopulta lähetteen, siinä paljastui aiempia tulehduksia, kulumia ja kalkkeumia, mutta tästä työpaikkalääkäripääti, että nyt hoidoksi riittää fysioterapeutin ohjaama kuminauhajumppa. Itseä vähän epäilyttää, sillä vajaa kuukausi sitten mainittu jumppari oli sitä mieltä, ettei hän osaa antaa mitään neuvoa vaivoihini ja vain levitteli käpäliään. Hmph! OMT-heppu ja lääkäri olivat sentään siitä yhtä mieltä, ettei neulomista tarvitse lopettaa, O. vieläpä meinasi, että turha vielä sitäkin lopettaa, kun muutenkin on kurja olla, eli ymmärsi värkääämisen arvon.

Tässä kivan työkaverin tilaama virkattu sipulipussi. Pari iltaa meni, ihan kiva ja kelpasikin.

Nyt kun olen päässyt eroon ruskeasta ikuisuusneuleestani, valmista tulee ehtimiseen. Tällä viikolla olen vääntänyt tämän, tyllialushameen ja jälleen yhtä verkkokassia ja nyt on sentään vasta keskiviikko. Tosin mustan mekon päätin jättää kesken, se ällöttää minua suuresti enkä missään nimessä ilkeäisi esiintyä siinä näissä kiloissa.

Työpäivä olikin vaihteeksi pelkkää työkavereiden kuuntelemista. Ilmoitin olevani niin kinesteettinen, etten pysty istumaan hiljaa paikallani mitään tekemättä, joten olen pakotettu virkkaamaan. Näin sainkin taas yhden verkkokassin valmiiksi.

Kollegat ihastelivat kovasti, väri on aika pirteä. AL pyysi tekemään sipulipussin itselleen, ja lupasi jopa maksaa työstä. T sen sijaan sanoi tuovansa kotoaan lankoja ja että kassin lisäksi tarvitsisi lapsenlapsen vaunuihin ison kassin. Sunnuntai-iltana pitäisi tekaista uusiin tehtäviin siirtyvälle nuorelle työkaverille alushame. Hän kyseli kovasti, miten voi korvata, jolloin minä tietysti sanon, ettei mitään tarvita. Sen sijaan takavuosien työ"kaveri", joka on aina osannut kohottaa itsensä ja polkea muita, kyllästyi paidan tikuttamiseen heti ensimmäisessä resorissa. Toi sitten langat minulle ja sanoi, että minä saan neuloa hänelle paidan, kun niin tykkään neulomisesta, ilmoittipa vielä, millaiset napit siihen minun pitää ostaa.

Mutta siis sellaiselle, joka itse tarjoaa palkkaa ja vielä osaa jotain, mihin minun taidot eivät riitä, on ihan kiva värkätä jotain pientä. Alushameneitonen on etevä kakkumestari ja vaakulla on 80-vuotispäivät kesällä...

Nyt on kyllä niin kovasti kaikenlaisia projekteja ja uusia ideoita odottamassa toteuttamista, että kiirettä pitää. Ruskean palmikkopaidan kappaleet on vihdoin valmiit ja yhdistäminenhän onkin se ällöttävin osa neulomisessa. Revontulihuivi pääsi vihdoin alkuun ja valmistunee piakkoin:

Ja musta satiini on jo leikattu, pitäisi ommella perjantaihin mennessä tyylikkääksi mekoksi.

Muutenkin olen ollut reippaana: vaikka meikkaaminen onkin rasittavaa, innostuin koristelemaan kynsiä

Omien kynsien laittaminen on kyllä hankalaa, varsinkin tällaisen täriseväkäpäläisen mummelin. Sen sijaan voisi olla hauskaa kokeilla jonkun toisen sormiin, tarpeeksi pieniä pensseleitä vain ja värillisillä lakoilla voi maalata kuin millä tahansa maaleilla.

Lisää hektisten viime päivien kuulumisia: ostin chinchillan ja käpäläkipujen syyksi paljastui kulumat. Chinchilla kotiutuu vasta Helsingin reisuni jälkeen, ja näihin nivelvaivoihin olikin vahva perimä. Tiedä sitten, ovatko vuosikymmenten ankarat neuleharjoitukset olleet hyväksi vai pahaksi. Ainakin mielelle ne ovat pelkästään hyväksi.

Ta'daa.

Ennen minäkin ihmettelin, mistä ihmen kirppareilta ihmiset tekevät aina löytöjään, kun ei mun kohdalle sattunut mitään edullista, laadukkaasta puhumattakaan. Mutta kun joskus viime syksynä ekan kerran kävin Kontissa, niin jopas alkoi mullekin löytyä. Yllä verkkokassi, joka on virkattu kahdesta tarkoituksella erisävyisestä (ja tahattomasti -vahvuisesta) langasta, jotka löysin K:sta. Siis iso pussillinen turkooseja puuvillalankoja 2€. Ja tämän vaativan työn suunnitteli ja toteutti virkkaustaidoistaan aiemmin tuntematon yours sincerely. Vähänkö oon leuhka!

Verkkokassit on niin kovasti paljon tyylikkäämpiä kuin muovipussit ja ekologisempiakin. Aiemmin ompelin kankaisia kauppakasseja, mutta en ikinä hoksaa ottaa niitä mukaan, mutta jospa tuollainen pienempään tilaan menevä verkkopussukka olisi helmpompi pitää aina käsilaukussa. Ja tällaisessa työssä ei nyt niin kauheasti haittaa, vaikka joka silmukka ei ole ihan tasakokoinen.

Alla luuraa ruskea Nalle-neule. Sitä tässä on pääasiassa tullut viime viikot väännettyä, mutta nyt olen päättänyt kuuliaisesti purkaa kaikki virheet ja tehdä kärsivällisesti vain virheetöntä jälkeä. Ihme, kuinka helppoa on ajatuksissaan taivuttaa palmikot väärään suuntaan.