vaikka siihen en ole ihan yhtä koukussa kuin neulomiseen. Kaavalehdet on vaan aika vähissä nykyään. Moda on ihan hyvä, ilmestyy harvoin, mutta sen mallit on kaavoitettu minun kropanmallille sopivasti. Esim. yhdet farkut taisi olla v. 2001, mutta niistä on tehty sentään koko monta versiota. Viime vuosina vain Modan mallit ovat olleet tosi kummallisia, joko jotain pikkupikku-cocktailmekkoa boleroineen tai sitten ihan peruspuseroa.

Käsityölehden mallit ei uutena viehätä, aikas tylsiä, mutta niistä löytyy toisaalta vuosien päästä ihan toteuttamisen arvoisia juttuja. Pitäisikö sanoa ajattomia perusmalleja. Nyt jännittää, mihin suuntaan linja muuttuu uuden päätoimittajan myötä. Omat mallinsa eivät vetoa yhtään.

Saksalainen Burda on ihan hyvä, mutta senkin linjan mukaan kaikki yli 44 kokoiset naiset ovat rintavia ja perseviä läskikasoja. Nainenkin voi olla iso olematta lihava.

Ja kaikissahan kaavat on tehty 168-senttisten mukaan. Käsityölehdissä on joskus olevinaan malleja kaikenpituisille, mutta jopa minä osaan jatkaa lahkeen tai hihan pituutta. Sen sijaan jakun sisäänottojen siirtäminen 12 senttiä pitemmän vartalon mukaisiksi ei olekaan enää yksinkertainen juttu.