Autokuume iski rajumpana kuin sikaflunssa konsanaan. Periaatteessa en tarvitse autoa, pieni kaupunki, ihana pyörä ja toimiva joukkoliikenne... mutta tänä talvena pitänee useampaan otteeseen taittaa matkaa Suomen poikki. Ja julkinen poikkiliikennehän ei pelitä. Yhtä idän ihmettä olen jo sillä silmällä katsellut, palataan asiaan.

Töihin paluu vei mehut, muutaman rivin illassa jaksan neuloa. On selvästi niin, että kaikella on aikansa. Jos tällä energiatasolla pitäisi hoitaa pienkasvustoa ja lähisuhdetta ja töitä ja vielä harrastaa käden taitoja, niin taitaisipa kesken jäädä. Töissä onkin aikas kiihkeää, ei virantoimituksessa, mutta pinnan alla kuohuu. On aina mukava huomata, ettei itse olekaan ollut väärässä, vaan se lehmä on todella sellainen kuin mitä minä hänestä heti alussa ajattelinkin. Hienoa kuinka ihminen ikävuosiensa myötä kypsyy ja kehittyy henkisesti ihan uusiin ulottovuuksiin.

Uni on ollut taas sen verran katkonaista, ettei ole siltäkään rintamalta kertomista.

Mutta jos auton hankin, niin karvanopat pitää neuloa ja tietty hajukuusi!