mutta välillä hemmotellaankin. Suuri etelänaapurin valloitus sujui hyvin, yöjunassa nukuin makeasti, laiva kolkotteli sujuvasti lahden yli, hotelli ylitti odotukseni jne. Karnaluks löytyi, vaikka välillä meinasi jo usko mennäkin. Siis, todellakin se oli kuin jokin huumeluola, osoite epämääräisen väljä, ulko-ovesta luikahti addiktoituneen näköisiä naisihmisiä, toisen kerroksen ovi avattiin vain ovikellon soitolla. Ja hetken ajattelin kuolleeni ja päässeeni taivaaseen! Onhan Suomessakin lankakauppoja, mutta kerrankin eri värejä ja lankoja niin, että minäkin aloin jo väsyä. OH! Ja hinnat olivat kohtuullisia, ei nyt niin, että vasiten kannattaisi lankakaupoille lähteä, mutta matkamuistoja tuli ostettua ihan riittämiin.

Kaksi neuletakkia, yksi lyhythihainen pusero ja lukuisia huiveja on tuosta kasasta tarkoitus värkätä. Erityishuomio valkeaan hapsulankaan, aaah.

Kotimatka Ouluun olikin sitten hankalampi. Odotin useiden muiden kanssa Helsingin rautatieasemalla, minun junani peruuntuminen ilmoitettiin kolmen tunnin kuluttua ilmoitetusta lähtöajasta. Onneksi linja-autot kulkivat, hitaasti ja täpötäynnä, mutta kulkivat kuitenkin. Lähdin siis laitakaupungilta metroon 6.30 (herätyskellohan ei soinut) ja olin kotona 22.50. Grrrr, lumi ja jäähän on ihan yllätys Suomen talvessa, eihän junien voi odottaa toimivan normaalisti.

Hellu osti viimeksi käydessään rahiksi taittuvan varapatjan ja tänään keksin sille uusiokäyttöä. Tähän asti ei ole ollut mitään, minkä päällä uskaltaisin höyrytellä neulekappaleita mittoihinsa, mutta nyt venytin sekä Martta-takin että ruskea-vihreän varapatjan päällä. Hyvin toimii.