Pitsisukka haastoi esittelemään neljännen kansion neljännen kuvan. Ensin ajattelin, että ohi meni, en kai minä nyt mitään kansioita jaksa rakennella, hyvä kun puran kuvat kameralta, menkööt minne sitten menevätkin. Vaan löytyipäs juuri ne neljä tarvittavaa ja tässä auringonlasku Hailuodossa maaliskuun alussa kaksi vuotta sitten

Minullehan Hailuoto on turistikohde number one. Olin tuolloin hellun kanssa turistihotellissa yhden lauantaiyön. Ulkona oli hyytävän kylmää, mutta niin oli sisälläkin. Ilmastointi huusi täysillä eikä täkin allakaan tahtonut tarjeta. Henkilökunta lähti iltayhdeksältä pois, mutta onneksi oli muutama muukin asukas, ettei päässyt ihan stephenkingimäisiin tunnelmiin. Yö oli musta ja jääkentällä näkyi vain Raahen valot ja ahkera luotsialus, jonka touhuista ei saatu tarkempaa selkoa.

Kuvan otin, koska hullaannuin laskevan auringon hohteesta lumikentällä ja taivaanrannan väreistä. Kamera oli vielä ensimmäinen Canon Powershottini, joka tuolloin jo alkoi olla iäkäs. Horisontti oli vinossa kaikissa kuvissani.

Ja nyt laitan haasteen eteen päin Hennalle, Marille ja Myrkyttärelle.