Minä sitten rakastan kesää! Minusta kesä on normaali olotila ja loppusyksystä loppukevääseen on jotain epämääräistä vinksahtanutta aikaa. Ja kuitenkin joka vuosi kesäkuun puolivälissä vasta oikein tajuan, että hitto, nythän onkin jo kesä. Eilen viimeksi kyselin hellulta, voitaisko lähteä kesällä sinne ja tänne.

Nythän kevät meni vielä tavallista enemmän ohi kaikenlaisissa potemisissa, sairaslomissa ja uupumuksissa. Äsken hoksasin ompelukoneen äärelle istuessa, että olen kaikkea muuta kuin väsynyt, olen jopa jaksanut puuhastella koko viikonlopun ja että olen aika hyvällä mielellä. (Dopingilla ei ole osaa asiaan)

Käsitöitä on harjoitetttu:

Merseroidusta puuvillasta neulottu paita on viittä vaille valmis, vaaleanbeige väri on inhokkini, mutta aioin jo alusta pitäen värjätä valmiin neuleen. Olen vähän huojunut turkoosin ja vihreän välillä, mutta taidan kallistua jälkimmäiseen, koska en ole löytänyt riittävän turkoosia väriainetta. Toisena kuvassa esiintyy uudesta lankaliikkeestä ostettu silkkilanka (ehkä vähän luksusta!), joka on vielä paljon helakampaa kuin kuvassa. Ah! Siitä olisi tarkoitus syntyä jonkin sortin pienehkö kaulahuivi peittämään kaulan arpea. Eilen jo vähän katselin Lankakomeron FF-huivia. Alinna esiintyy farkunteelmät, kaavana itsepiirretyt viimesyksyiset.

Hyvän tuulen puuska ompelukoneen äärellä saattoi osin johtua siitäkin, että koneeni on aika ässä! Äiti jätti pientä perintöä ja entistä ompelijaa muistaen ostin kauan haaveilemani kunnon koneen. Minulla oli ensin vanha Singer, sitten pitkään uusi muovi-Singer, joka oli todella ällöttävä. Tämä nykyinen on Pfaffin peruskone, mutta aivan loistava. Tasainen siisti ommel, ompelee kiltisti ohuet ja paksut kankaat ja on kerta kaikkiaan ihana! Ennen aina halveksin käsityötaidottomia sukulaisia, jotka kantoivat kaikenlaisia rytkyjä korjattavaksi, "kun sulla on kunnon kone", mutta itse asiassa kone kyllä merkitsee tosi paljon.