sillä nyt kun kupu onnistui nätisti, onkin reuna ihan liian iso.

Jos yhdestä mursusta on ihmiselle seuraa, kolme mursua pitää jo aika kauheaa meteliä ja uusi tulokas vielä viheltelee! Toiset kiljuvat kiihkeästi "kuiik kuiik!", mutta tämä pikkuinen luuviulu osaa ihan selvästi vislata. Nukuinkin viime yön pumpulit korvissa. Kuvaustilanteessa kaikki käyttäytyivät hyvin luonteenomaisesti: Sulo purisi ja ahdisteli toisia, Pikkujätkä työnsi pään peittokasaan piiloon ja Hyytis jähmettyi paikoilleen.

Vanhojen päivä -pukuprojekti alkoi viimein edetä. Ei olkaimia, vaan korsettiyläosa, sellainen prinsessaleikkaus. Ei olkanauhoja, mutta selkään leveästä nauhasta korsettinyöritys. Lisäksi pitsibolero käsivarsia peittämään.

Tässä kuitenkin uusi neulomus alkutekijöissään. Arvaakohan kuinka moni, mikä päivitetty malli sai vallan riemastumaan?

Taito-lehden punasävyiset Kainuun lapaset olisi aikomus valmistaa. Mulle ei oikein valmiista mallista neulominen sovi, mutta yritän nyt olla oikein huolellinen. Ainakin lehden tumput olivat oikein sievät.