Neuloin perinteisen mallini venähtänyt baskeri, eikä siihen tosiaankaan kukkaset olisi sopineet, joten teinkin ison tupsukan.

Sormikkaiden pariksi tein punaisen pipan Neulovan nartun parin viikon takaisen poikapipon mukaan, eli neuloin punaista helmineuletta tiukan päänympäryksen verran, ompelin kiinni ja lisäsin napit, poimin silmukat reunasta ja neuloin kuvun sileää pinkkiä. Kavensin sitten tasaisesti kahdeksan kertaa joka kerroksella.

Katsoja huomannee tyylikkään raon silmälasin aisaa varten!

Vielä keskiviikon saan neuloa sohvalla raivokasta vauhtia aamusta iltaan, torstaina kurkun pitäisi olla karjumiskunnossa. Viikonloppuna on luvassa matkailua ja viikon päästä ammatillista kehittymistä. Pitkästä aikaa huvittaisi ommella, mutta oikeastaan mun pitäisi alkaa trimmata kotia tuparikuntoon. Viimeisen sairauslomapäivän käytän ammatilliseen yhteistyöhön, eli en minä ihan letkunperänä aio olla.