eli mekko on ollut pitkään suunnitteilla. Lankalaukussa on paljon 7 veljestä ja eilen ostin pari uutta kerää väriä tuomaan. Idea on pitkistä raitasukista, joissa raitojen väritys vaihtelee samoin kuin räsymatossa sävytellään. Kirkkaiden värien ystävänä valkkasin reippaita värisävyjä.

Mekosta tulee polvipituinen, mutta vielä en ole osannut päättää, teenkö puolihihat vai pitkät. Kaula-aukko lienee pyöreä, en tykkää pystykauluksista eivätkä ne mulle sovikaan. Alla täytyy varmaan pitää puuvillapaitoja, 7V on varsin karheaa.

Pakkasta ja lunta, yäk. Vaikka sievältähän tuo näyttää.  Kun saisikin käkkiä kotona, lämmittelisi saunaa ja tekisi ahkerasti käsitöitä. Ompeleminenkin huvittaa pitkästä aikaa, kaksi t-paitaa odottaa kauluksen ja helman kääntämistä ja farkkukankaisesta kotelomekosta pitäisi kääntää helma. Ja ratsastushousuista hajosi vetoketju toisella käyttökerralla. Onneksi taisin vihdoin hokaista, miten vetskari oikeaoppisesti ommellaan, tosin inhoan sen ompelemista edelleenkin äärettömästi.