Kummityttö pääsi viikko sitten ripille Helsingissä. Onnistuin sössimään matkustukseni kaikilta osin, myöhästyin lennolta (minä, joka en koskaan nuku pommiin) jne. jne. ja jouduin sitten viettämään vapaan maanantaipäivän yölentoa odotellen. Maksimoidakseni reisun taloudelliset tappiot päätin käväistä Tallinnassa, kun nyt kerran olin jo valmiiksi Hesassa, eihän se paljon kustannuksia lisää, heh heh.

Ihan kiva reisu ennyvei. Osallistun aina tällaisiin riitteihin täysin tuntein, onnistuin olemaan itkemättä kummilapsen siunauksen ajan ainoastaan hokemalla mielessäni: "kuolleita koiria, kuolleita koiria...". Ja niinpä vain päivänsankari siskonsa kanssa oli itse laittanut juhlapöydän koreaksi. Sankari on muuten ensi viikonloppuna hankkimassa itselleen vuosien täyttymyksenä koiraa, joten kyyneltenpidätyloitsustani en viitsinyt hänelle mainita.

Tallinnassa oli ihanan keväinen ilma, Oulussa oli tuolloin vielä tosi talvista. Nyt pistin elämän risaiseksi ja ajoin trolleibussilla, menomatkan Karnaluksiin vielä pummilla, kun en ymmärtänyt, miten maksan. Paluumatkalla keskustaan hoksasin, että kuskin pleksiovessa on pieni luukku, johon pitää laittaa raha ja kuski sitten ehtiessään laittaa loppurahan ja lipun samasta luukusta matkustajalle. Muutenkin itsekseni seikkaillessani koin suurta sankarimatkailijuutta. Karnaluksissa innostuin kaivelemaan Remeksen vironkurssilta tarttuneita sanoja ja sainkin kysyttyä pienempiä puikkoja ja kassan kanssa keskustelin oikein sujuvasti pitempäänkin. Aika inhimillistä on, että vähän murrettuakin viroa solkkaavalle tarjotaan huomattavasti parempaa palvelua kuin leuhkasti suomea (tai venäjää) kailottavalle.

Varsinaiseen lankahurmioon en antautunut, ostin pientä tarpeellista kuten tonkeja korutöihin, bambupuikot (joita lenkokentän lapsosten mielestä ei sitten saanutkaan viedä lentokoneeseen), parit sukkalangat ja sen sellaista. Jos paluumatka olisi sujunut uskollisella Ladalla, olisin varmasti ostanut valtavan kukkakimpun, ne olivat aivan äärettömän upeita. Nyt täytyi tyytyä kukkakumppareihin

LISÄYS: Arvasinkin, että saappaat herättää kateutta kaltaisissani romantikoissa. Ne löytyivät Trend-nimisestä kaupasta ihan Viru-keskuksen alakerrasta.

Vironvilla on pahamaineisesta Sadamarketista, ainoa rauhallinen myyjä, joka ei tyrkyttänyt vaan keskusteli asiallisesti näin kahden käsityön ystävän kesken. Ehkä täydellinen väritys pinkkiä, punaista ja viininpunaista. Ja nyt täytyy tunnustaa, että en kerta kaikkiaan päässyt jyvälle Ullan Revontuliohjeesta eli tämäkin toteutuu Dropsin plagiaattina.

Ostin myös kirjan, jota katselin jo etukäteen jostain käsityölehdestä

Tiedä sitten, tuleeko noita koskaan itse pisteltyä, mutta on ne vain niin kauniita! Vähän on ajatuksena, että voisi vaikka yksittäistä kuviota kokeilla esim. neulepaidan rinnuksiin. Käsinneulotulle pohjalle on kyllä äärettömän vaikea saada siistejä tiheitä tikkejä.

Suuri seikkailu päättyi tiistaiaamuna puoli kahden maissa. Äärettömän väsyneenä saavuin pikkukarjani luo, marsut eivät hiiskahtaneet, kuten eivät koskaan mieltä osoittaessaan ja chintsun häkin ovi ammotti seläillään. Pikku-ukko oli ottanut hatkat, oli tosin niin utelias, että tuli heti kurkkimaan nojatuolin alta. Kylpyastian avulla sen lopulta sain jallitettua kiinni. Sama vapauden kaiho iski rintaansa eilisaamuna, kun päästin sen jaloittelemaan olohuoneeseen. Karvahäntä painui aikansa temmellettyään piiloon nukkumaan, eikä risahtanutkaan ennen iltakymmentä. Sitten tuli uteliaana esiintymään kateellisille marsuille ja pikkusen työlääntyneelle emännälle. Yön se vielä riekkui pudotellen pöytälamppuja, pureskellen huonekasveja ja muutenkin nautiskellen, mutta aamulla sain sen rusinan avulla kiikkiin. Päivän se on nukkunutkin aivan hievahtamatta

Hiukan raottunut silmä näkyy tuossa viiksien yläpuolella. On se kyllä etopeto, hetkittäin mietin, jaksanko katsella sen riekkumista seuraavat 15 vuotta. Marsut ovat sentään aika hillittyjä tuohon verrattuna.