On ollut haipakkata tässä. Keltainen huppari edistyy, taantuu, edistyy... Kun neuloo useamman tunnin televisiota katsellen, alkaa jossain vaiheessa iltaa palmikot kiertyä kesken kaiken väärään suuntaan, yksi kierto unohtuu välistä, väärä kavennus... Huolellisempi olisi tehnyt jo valmiiksi.

Seitsemän veljestä ei vauhtiin päästyäni enää niin hirveän inhottavalta langalta tunnukaan. Sen sijaa ostossa oli omat koukkunsa. Kävin Tokmannilla, joka on suht edukas lankakaupaksi. Vaan kun kassalla paremmassa valossa pakkasin ostoksiani pussiin, niin yksi keltaisista keristä paljastui lähinnä sinapinväriseksi. Joka kerässä oli aivan eri sarjanumerot, väri sentään suht samaa sävyä. Jatkossa syytä olla tarkkana T:n lankojen kanssa. Samoin kävi muuten jokin aika sitten tummanruskean Woolin kanssa.

Kiukutteluosastolle mennäkseni, ihmettelen paikallista ajokulttuuria monessakin. Ajan toistaiseksi autoa, pian taas palaan pyöräilyn pariin. Muualla autokoulun käyneenä muistelisin ihan, että suojatien eteen pitää pysähtyä, ei sen päälle. Kun siis huristelen pyörällä, pitää aina katua ylittäessä väistellä autoja. Entäs kun pysähdyn suojatien eteen kääntyäkseni vasemmalle, viereen ajaa heti auto sen verran naftisti suojatielle, ettei siitä pyöräilijät kulje. Minä taas en näe, tuleeko oikealta autoja vai syöksynkö sekaan. Vieläkin lämmittää viime keväänä näkemäni reipas fillaristi, joka auton takaa koukatessa räkäisi kunnon klunssin takaikkunaan.

Töissä löin henkilökohtaisen opetusennätykseni, 45 oppilasta kerralla. Ei, en opeta perusasteella emmekä polje hintoja ylisuurilla opiskelijaryhmillä.