Olen tammikuusta lähtien käynyt kerran viikossa Pilateksessa, ajatuksenanikin oli hiukan ryhdistäytyä ensin ja vasta vähän paremmassa kunnossa aloittaa fysioterapiassa. Eilen sitten aloitettiin kunnon testauksella. Ei mitään yllättävää, kun otetaan huomioon että testattava on keski-ikäinen liikuntaa vierastava naisihminen. Paitsi että käsien puristusvoima oli kuulemma kaksinkertainen verrattuna siihen, mitä ikäisilläni naisilla keskimäärin on. Ja se että vaikka olen vahvasti oikeakätinen, niin silti vasen oli vahvempi. Täytyy tarkkailla, puristanko puikkoja hauikset paukkuen vai mistä moinen kehitys.

Heinäkuussa odottaa kaksi eri viikon mökkilomaa! Heinäkuuhun tai koko kesään on vaan niin vaikea uskoa, kun ulkona hohtaa uusi puolimetrinen nietos.