huutamaan! Yksi syy ihmepotemisilleni lienee kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka lääkitys on jotenkin vaihtunut ihan sopimattomaksi. Eipähän siinä mitään, saamme kyllä sen fiksattua kohdalleen, mutta kuinka tuleekaan nuoruusvuodet mieleen! Asunnossani on talvisin kireän pakkasen lauhduttua vaikeuksia saada pattereita toiminaan kunnolla, joten pitää soitella ehdottoman kivalle huoltomiehelle parina aamuna, josko hän asian saisi korjattua. Eilenkin hän oli käynyt, mutta edelleen oli kämppä viileähkönä, kun menin kotiin. Sain niin hirveät raivarit, että viimeksi v. 1979, kun en saanut leikata hiuksiani (tästä joskus toiste). "Soitan isännöitsijälle! Ei kun soitan vuokraemännelle! Onko tämä ihmisen elämää, tällainen pakkanen! Ei kun kirjoitan yleisönosastoon, miten pientä ihmistä kohdellaan! Otan yhteyttä EU:n ihmisoikeuselimeen!" Lopulta soitin kaverille ja yritin ehdoin tahdoin saada riitaa aikaan voidakseni huutaa edes jollekin. Onneksi maltoin mieleni, sillä yön aikana lämpötila oli noussut sen ratkaisevan asteen verran ja sitten olin taas ihan tyytyväinen.

Entäs tänä aamuna, kun huomasin että työtilasta on kadonnut yksi sanakirja!

Selkä on lähes kunnossa ja tämä viikko onkin ollut kovin hektinen. Maanantaina kävin kansalaisopistolla piirtämässä (ihanaa, oikein vanhan koulun opetusta!) ja tiistaina pilateksessa. Kotikissalle varsinaista matalalentoa! Punainen villatakki etenee perinteisesti kutoen, purkaen, kutoen... Ehkä huhtikuussa pääsen ompelemaan kappaleita yhteen.

Poliisin tietojen mukaan passin saa viikossa. Liekö totta.