Lanka on Tallinnan reisulla hankittua Schoeller Stahlin Portofinoa. Puuvillasekoitetta, neuloin nelosen puikoilla. En kyllä tykännyt mitenkään erityisesti tekovaiheesta, huonosti luisti puikoilla ja vedettäessä napsahtaa helposti poikki. Parikymmentä vuotta sitten muodissa oli samettilanka, tämä samanlaista.

Peruspusero. Neuloin irrallisia lehtiä (luo 5 s, neulo krs, lisää 1. ja viimeiseen silmukkaan 1 s, neulo nurja krs, lisää 1. ja viimeiseen 1 s, neulo näin kunnes leveys on riittävä, kärjessä kavenna 1. ja viimeinen s, neulo nurja krs) ja ompelin ne paikoilleen jälkeen päin. Tykkään kyllä, tullee pidettyä hameen kanssa, ei ehkä töissä vaan sieväilypuserona. Taitaa muuten olla samaa lankaa, josta neuloin N:lle kirkkaankeltaisen huivin.

Olen viettänyt ihanaa pääsiäislomaa. Kerrankin voin katsella televisiota vaikka aamulla ilman huonoa omaatuntoa, varsinkin kun olen lukenut ...tenttiin. Jälkimmäisestä tulee ylimääräisiä ahkeruuspisteitä, joten vieläkään ei ahdista vapaalla. Tänään korkkasin pyöräilykauden, yhtäkkisen kevääntulon myötä jalkakäytävät ovat jo aivan sulia.

Olen myös pähkäillyt, ostaisinko uuden sovitusnuken. Minulla on ennestään yksi, ostin sen pohjoiskarjalaisen ammattikoulun tyhjentäessä lopetetun ompeluosaston varastoja, olisiko ollut v. 2004. Ihan ok, paitsi ettei sen säätimet toimi ja olen joka tapauksessa kasvanut ulos sen mitoista. Olen käyttänyt sitä sovittaessa, mutta nyt himoittaisi hankkia sellainen, jonka selkääkin voisi säätää. Olen nimittäin kaikkea muuta kuin keskimittainen eikä valmiskaavat useinkaan istu. Nyt kuvittelen, kuinka sitä jatkuvasti hyödyntäisin, loisin toinen toistaan upeampia pukuja ihan päälle muotoillen, vaikka tiedänkin ettei näin todellisuudessa olisi. Toisaalta kyllä teen takkeja ja mekkoja, joiden sovittaminen nukelle on ihan toista kuin yrittää katsella peilistä, missä kohtaa vetää vinoon. Jaa'ah.