vaikka kyllä mun sydän on vähän särkynyt!

Juhannus meni lystisti, aurinko helli, reippailimme ja puhua pulputimme. Käytiin sunnuntaina Ikeassa, jossa oikein pidättelin itseäni, mutta sain kuitenkin jotain pientä hankittua uuteen kotiin. Sunnuntai-iltana Hailuotoon, jossa oli perinteisesti ihanaa. Aurinkoa, tuulta, hiekkaa jalan alla, lampaita levollisesti laiduntamassa, sauna lämpimäksi vaikka aamulla ja minun kohdalla unta yli kaiken.

Tässä mökkimaisemaa iltayhdentoista jälkeen.

Keskiviikkona lähdettiin kommellusten jälkeen Hämeenlinnaa kohden. Ajoin Ladyn aamulla hiekkaan, eikähän se sitten lähtenyt irti ilman traktoria. Mursupojat kissankuljetushäkkeihin ja nokka kohti etelää. Pyhäsalmen nurkilla, motelli Nuttulinnan kohdalla, matka katkesi. Kytkin. Matkalainen taksilla Pyhäsalmelle, josta linja-autolla Jyväskylään, josta junalla Helsinkiin. Minä jäin poikien kanssa odottamaan sankariamme, joka kaahasi paikalle toiselta puolelta Suomea. Hinattiin Lady Ouluun. Kotona vähän itkeä tihrustinkin, sillä rakastan Latukkaa kovasti ja olen kokenut itseni riemukkaan vapaaksi sen avulla, mutta auton hankintahinnan ylittävä remonttilasku pistää miettimään luopumista. Voi voi.