Mummo kutoo oli seiskytlukulaisen punk-bändin nimi, täti tuunaa taas on tiukkaa nykypäivää. Ostin nimittäin eilen Kontista korkokengät, joista sitten leikkelin t-remmeistä nilkkaremmit.

Eri asia sitten, missä tulee yhdeksän sentin koroilla koikkelehdittua, mutta olen aina pitänyt nilkkaremmikengistä, eikä hintakaan ollut kuin 1,5 eukkaa. Huomaa hieno matto edessä, Muori toi aikoinaan Viipurin tuliaisina. Hän kuulemma oivalsi, miten se tehdään, minä en ole ainakaan vielä hoksannut.

Sininen FF-mukaelma

Ihan kiva.

Ja kun nyt kerran aloitin

Mikähän tästä oikein mahtaakaan tulla??? Novitan virkkauslankaa kolmosen puikoilla. Ehkäpä pian alan olla valmis tarttumaan Karnaluksin ohuisiin huivilankoihin.

Tänään pitäisi ommella farkkuihin nappi ja kääntää lahkeet. Näin sitä meikäläinen tekee tuosta vain omat kaavat farkkuihin ja ompelee niistä housut kaiken muun puuhan ohessa, mutta sitten lahkeita ei saa käännettyä moneen kuukauteen. Lady täytyy viedä toiselle puolelle kaupunkia huoltoon, hevostelemassa pitää käydä ja huoneita pitäisi järkkäillä. Huomenaamulla sitten taas herätään ajoissa ja lähdetään töihin.