Lada sai taas kyytiä. Huristelin perjantaina Helsinkiin ja tällä kertaa osasin poiketa kehä kolmosen kautta suoraan Vuosaareen (kun olivat ymmärtäneet laittaa opasteet satamaan). Illalla lahden yli ja lauantaiaamuna Tallinnan houkutuksiin, tosin osasin tällä kertaa vastustaa lankojen ja muun tilpehöörin kutsuja aika reippaasti. Karnaluksissa en enää vaipunut transsiin, johtuisko siitä, että suurin osa langoista oli vähintään 85-prosenttista polyakryylia. Miksiköhän, olisiko ollut kesäiset langat esissä, maaliskuussa oli sentään paljon enemmän ihan kunnolla villaistakin.

Haaveilin ruskeasta tweed-langasta, mutta mukaan pääsikin sininen 90-prosenttinen villa. RY ja Italia, aha. Kotona vasta hoksasin sen olevankin Rowania, ensimmäistä kertaa pääsen tätä herkkua kokeilemaan. Vyötteen mukaan vitosen puikot, mutta koska käsialani on aika löysää, neuloin koetilkun neljä puolosilla. Ajattelin nyt kerrankin laskea silmukat etukäteen ja muutenkin suunnitella koko työn huolellisesti. Uudessa Debbie Bliss-lehdessä oli tweed-langasta villatakki, jossa oli päälleommellut kirjoneuleiset taskut. Jotain tällaista tästä olisi tarkoitus tulla.

Lisäksi ostin jaappanilaiset nöörikiinnitykset johonkin väljähköön puserontapaiseen

Kuvassa mukana vähän erimallinen duffelikiinnitys, joka kavereineen päässee ensi tilassa syntyvään tummansiniseen palmikkokuvioiseen villatakkiin. Olen pikkupimusta lähtien tykäänyt duffeleista ihan äärettömästi ja nappulakiinnitys on minusta aina söpö, oli kiinnitettävänä sitten takki tai neule.

Toki K:ssa olisi ollut paljon paljon kaikkea ihanaakin, mutta tosiaan yritin vähän hillitä itseäni, kun täällä kotonakin vielä lankoja riittää. Erivärisiä, kaikki puhtaita raikkaita sävyjä, maavillakeriä oli kohtuulliseen hintaan, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Samoin ensi kerralla aion syventyä kaikkiin käsityövälineisiin, joita niitäkin löytyy aikalainen seinustallinen.

Työkaveri kävi poissaollessani hoitamassa ja hoivaamassa marsupoikia. Raukat ilmeisesti epäilivät minun hyljänneen heidät, sillä eilen kotiinpalattuani murjottivat hiljaa häkeissään. Ei auttanut kurkku, ei mikään. Vasta tänään vähän vaivautuivat vinskuttamaan. Marsunhoitajalle pitää neuloa kissalapaset kiitokseksi.

Maanantai ja eilinen meni oman alan kehittämispäivillä. Tänä vuonna oli ihan äärettömän hyvä ohjelma, kiinnostavia luentoja ja alustuksia toisensa perään. Hetken tunsin suorastaan intoa palata töihin, hah hah. Ei vais, tällä hetkellä töissä on vallan mukavaa, hyvät ryhmät ja tulosta tulee. Jos hyvin käy, ensi vuoden alussa tapahtuu muutoksia vielä parempaan.

Jälleen on aika pysähtyä katsomaan peiliin ja pohtia, mitä syömisen ja liikunnan suhteen pitäisi tehdä. Tapasin tuttuja ja juttelin mukavia useammankin kanssa, kun sitten eräs rouva tuli tutustumaan: Oletteko te S:n kanssa tutustuneet näissä koulutuksissa vai? Vastasin, että työpaikalla ja että siellähän sinä ja minäkin työskenneltiin yhdessä viitisen vuotta sitten. Vaan ketäpä ei 25 kiloa läsää ja harmaantuminen muuttaisi.