Minulla oli harvinainen vappuvieras, isäni 79 v. huristeli Etelä-Suomesta tänne Ouluun perjantaina. Oikein mukava vapunseutu, hyvin rauhallista kotonaoleskelua, suurina eläimenystävinä seurasimme hartaasti marsujen ja chincun ystävällisesti tarjoamaa karvahäntäshow'ta.  Viimeinen vuosi on vain ollut sellainen, että vaakku on useassakin asiassa myöntänyt ikääntyneensä ja ettei enää jaksa tai pärjää. Hienoahan tietysti on, että ihminen tunnistaa rajansa ja osaa etsiä uudet reitit tilanteen mukaan, mutta jälkeläiselle tietysti tulee tässä yhteydessä mieleen omakin kuolevaisuutensa.

Ihanasta Jaipurin koboltinsävyisestä silkistä syntyi tällainen huivi

Ihastuttava Sulo esiintyy mittakaavana. Kuviona on frost flowers, lisäsin aina oikealla kerroksella yhden silmukan kumpaankin reunaan ja keskisilmukan molemmille puolille. Reunuksen neuloin langankierto - kolme yhteen - langankierto - yksi oikein - kuviolla. On silkkihuivi vain suloinen pidettävä, hikipää mummelikin kestää raikkaana silkin alla.

Lauantaina oli ratsastustunti, sain taas suomenhevos-Vapun, ihan sympaattinen pienehkö kopukka, lempeä ja rauhallinen, vain ihan vähän liian lyhyt meikäläisen kokoiselle mammalle. Olimme ulkona ensimmäistä kertaa tänä keväänä, hevoset iloitsivat kevään houkuttelevista tuoksuista, raikkaasta tuulesta, toistensa riemukkaista kiljahduksista ja kappas vaan, yhtäkkiä kesken reippaan ravin tajusinkin makaavani selälläni maassa. Olin pudonnut niin nopeasti, etten tosiaan ehtinyt huomata yhtään mitään, enkä vieläkään muista, miten ravi katkesi. Kiroilin hetken pelästyneenä, Vappu tuli nuolemaan poskeani ja sitten huomasinkin, ettei luita ollut poikki, toisin kuin toisella tädillä, joka vietiin ambulanssilla paikalta. Kapusin urheasti takaisin elukan selkään ja kopsuttelin tunnin loppuun. Luulin jo, että selvisin ylpeyttäni lukuunottamatta vahingoittumattomana, kunnes kotona huomasin että ilmeisesti sisukalut eivät ihan kestäneetkään täräystä. Sunnuntaina piti odottaa, että vaari lähti kotimatkalle, sitten lähdin viettämään vapunpäivää päivystykseen. Nyt sitten otetaan vähän rauhallisemmin ja samalla pohditaan, miten jatkuu harrastaminen. Hevoset on ihania!!!, niiden rapsuttelu, silittely ja harjaaminen on erittäin rentouttavaa, tunnen verenvetoa hevoskuiskailuun, mutta toisaalta vanhat luut ja kudokset eivät parane kovinkaan nopeasti. Enkä tosiaan edes haluakaan oppia laukkaamaan tai hyppelemään esteiden yli.