Tässä kuvassa esiintyy uusi sovitusnukkeni Diana. Olen taipuvainen nimeämään myös tärkeitä esineitä, mutta Dianalla oli nimi jo tullessaan painettuna rintapieleen. Tilasin sen 10.5. iltamyöhällä ja perille se tuli 14.5., vaikka viikolle sattui vielä arkipyhä. Myyjä on osoitteesta www.ompelijanmaailma.fi löytyvä Ompelukonekeskus Koivu (kiva nimi!).

Päädyin tähän malliin, koska siinä mainittiin erikseen säädettävä selänpituus. Olen keskimittaa pidempi ja sitten vielä lantion ja vyötärön pituus on normaalia pidempi. Otin mallin, jossa saan omat mitat ääriasentoon säädettynä. Tämä siksi että ensinnäkään en aio olla näin läski ikuisuuksia, ja toisekseen pienempää nukkea on helppo topata isommaksi.

No, ensivaikutelma on ihan ok. Kun tiesin tuon toppausperiaatteen, ei ärsytä kovinkaan, että muuttamaton mitta on reilusti kapeneva vyötärö (jota itselläni ei ole ollut edes normaalipainon alarajoilla). Selän pituus ääriasentoon hilattuna tuntuu riittävän eikä nukke ole vielä liian kiikkerä, vaikka äärimittoihin venyttäminen tietysti aina vie tukevuutta. Pieni ongelma on oma lautaselkä ja -takapuoli, nukke nimittäin on tosiaan kurvikas, "onneksi" vatsani on sitten sitä pömpömpi, joten keskiarvo säilyy samana. Yläosassa on ongelmaa, pitkänä myös ylärinta on pidempi, ja sitä ei nukesta voi säätää. Tähän saattaa löytyä apu olkatoppauksista, tosin sitten kaula-aukko ei istu aivan nätisti. Ja uimarin leveitä harteita ei nukelle saa oikein millään.  Nukella on tukeva jalka ja lisälaitteena on liidulla toimiva helmanmerkitsin, joka on todella hyvä varuste, jos vain toimii kunnolla.

Paras olisi tietysti oman kropan mukaan tehty sovitusnukke. Siihenhän on erilaisia ohjeita, liimapaperi-, jeesusteippi- yms. virityksiä.

Voisin muuten myydä tuon vanhan nuken pikkurahalla. Se on palvellut ammattikoulun vaatetuslinjalaisia niin hartaasti, että säätöpyörät ovat jo hajalla ja se on jämähtänyt kokoon 42. Löytyisikö täältä ketään kiinnostunutta?

Viime viikonloppu meni onnellisissa merkeissä. Kaipaamani kesä tuli sitten täysillä kerta rysäyksellä tänne pohjoiseenkin. Suvussa oli vielä hääjuhla lauantaina Rantasalmella, joten perjantaina pakkasin matkamarsu Sulon häkkeineen Ladan takapenkille ja lähdin ajelemaan halki orastavan vihreyden. Joensuussa, jossa yövyin ja josta poimin tyttären kyytiin, oli jo reilut hiirenkorvat koivuissa ja maa ruohon peittämää. Hääjuhla oli mukava, morsian kaunis ja sulhanen ...sympaattinen, mutta parasta oli oman perheen tapaaminen. Morsiamen isä on veljeni, vaari oli saatu houkuteltua paikalle (oikeasti vaari on vielä 79-vuotiaanakin innokas reissaaja, vaikka aina panttaakin lupaustaan tulla ihan viime hetkille asti) ja minun molemmat jälkeläiseni olivat läsnä, johtaja T morsiamineen. Tunnelma oli leppoisa ja ruoka oli oikein herkullista. Perheeni miehet eivät osaa eivätkä uskalla puhua julkisesti paitsi työn merkeissä, joten armahdin veljeni tuskailuistaan ja pidin ex tempore puheen morsiusparille. Oli todella ihanaa, ja kun tapasin rakkaanikin reisun mittaan, olin sunnuntai-iltana todella haltioissani.