Neulerintamalla hiljaisempaa, neuloin J:lle toisenkin perhossukan. Siksi esittelenkin joululomalla valmistuneet sinisen hameen

 

ja punaisen ruutuhameen

 

 

Ensinnäkin hameet on leikattu vanhalla hyväksihavaitulla kaavalla. Muuten täydellinen, mitä nyt olen lihonut sellaiset kymmenen kiloa. Toisekseen punainen kangas on samaa kuin sudelle tehdyissä ruutuhousuissa.

 

Molemmat palat on ostettu Joensuun Eurokankaasta, josta tekee löytöjä ihan toisella tavalla kuin täällä Oulussa. Sininen pala oli 3,50 ja punainen 4 euroa. Kävin lauantaina Oulun E:ssa vakaana tarkoituksena kahmia mukaan kankaita kassikaupalla, mutta eihän sieltä mitään löytynyt. Lisäksi mietin, pitäisikö ostolakossani antaa periksi t-paitojen suhteen. Pidän töissä mieluiten siistejä perusteepaitoja, joita ostan eräästä ruotsalaisketjun liikkeestä kympillä. Ainoa ryhdikäs t-paitakankaaksi sopiva maksaa kaupassa 13,80 metri. Siinä pihi ihminen alkaa miettiä, kumpi on järkevämpää, ostaa vai ommella itse.