Latukka on tuonut niin paljon iloa elämääni, etten osannut odottaakaan (ei kun oikeasti osasin!). Sunnuntaina oli kaunis kirkas kesäpäivä, vaikka vähän tuulinen, joten hyppäsin Ladaan ja hurautin Hailuotoon

Satuin oikein mukavasti lautan aikatauluihin, ja olin toki varannut evääksi krijan, sukankutimen ja mp4:n.

Perillä oli hiukan kesäntulo Oulua jäljessä, mutta äärettömän somaa, tuomet kukkivat, ruoho jo rehoitti ja lintuja oli vaikka kuinka paljon. Ajelin sinne salaiselle rannalleni ja eikä mitä, tuuli niin kylmästi ettei takkia tarjennut heittää pois.

Tuolla taaempana näkyy hiekkaranta, jossa aion tänä kesänä vielä monta kertaa köllötellä, toivottavasti natiivit eivät pidä hylkeenä ja possauta pyssyllä.  Kuvasta voimme myös havaita maapallon kaartuvuuden, tai sitten silmälihakseni alkavat tosiaan vanhemmiten löystyä kuten optikko eilen vihjaili enkä osaa asettaa horisonttia suoraan kuvatessani.

Siniset sukat ei nyt oikein tahdo päästä alkuun. Purin ensimmäisen version ja aloitin kärjestä, ensin liialla silmukkamäärällä, sitten liian pienellä ja nyt ei vain ehdi neuloa. Sen sijaan punainen revontulihuivi edistyy, jes.

Vein mukaville työkavereilleni nimipäiväni kunniaksi itse leipomani kakun. En nyt enää enempää väkeä ilahduta kuvalla, oli se aika huolettomasti kasatun näköinen, erään mukaan nykyään niin muodikasta shabby shiciä. Maku tyydytti varmasti makean ystävää, vaikka laitoin siihen niin sitruunarahkaa, sitruunamehua kostukkeeksi ja vielä sitruunahyytelöä päälle. Kiltit onnittelivat ylitsevuotavasti, halailivat ja lauloivat kauniisti, tanssistakin oli puhetta. On onnellista, että nykyään töissä on mukavaa, muuten kun vähän tuppaa hymy hyytymään. Tympäisee jatkuva kolotus siellä sun täällä, käsi taitaa olla aina vain hullummassa kunnossa ja läheiset ovat vallan unohtaneet. Varmaan marsupojat ja chinchukin heittävät kohta jäähyväiset.